Asiakastöitä ja myyntituotteiden tekemistä

Posted on

Sovituksessa kiltti todettiin oikein mainioksi 🙂 Sitä tarvitsee oikeastaan vain lyhentää: muita sovitusmuutoksia ei sovituksen perusteella tullut. Kiltistä puuttuvat enää sisäpuolen vuoritus ja kiinnityksen lisääminen, joka hoidetaan tässä tapauksessa piiloon jäävillä neppareilla ja nahkaisilla remmeillä.

Löysin sopivat kankaat yksittäisen voimistelupuvun valmistamiseen. Leikkasin kaavan kappaleet ja aloitan tänään puvun ompelun. Puvun värimaailma näkyy alla olevasta kuvasta: tummaa ja vaaleaa sinistä sekä sähäkkää pinkkiä!

värit

Valmistujaispuvun toinen sovitus on edessä viikonloppuna 🙂 Katsomme onko puku sillä mallilla, että voin yhdistää ylä- ja alaosan toisiinsa, jolloin pääsen jatkamaan puvun valmistamista. Lisätarvikkeet kuten piilovetoketju ja silikoninauha ovat jo valmiina odottamassa paikoilleen pääsyä. En myöskään malta odottaa strassien saapumista, sillä strassien kiinnittäminen on omalla tavallaan hyvin rentouttavaa: tykkään siitä hommasta tosi paljon!

Ehdin valmistaa tällä viikolla pari uutta tuotetta myytäväksi Etsyyn, nimittäin uuden kangaskassin ja uutena kokeiluna koristetyynyn päällinen. Omana ompelutyönä kerkesin sipaista eilen uuden pöytäliinan kovin alastomaan ruokapöytäämme, joka on kaivannut liinaa jo hyvän tovin! Sopiva kangas löytyi Savon palasta ja valmiille liinalle tuli mittaa 180 x 125 cm.
pöytäliina_koko

Tarvitsetko uutta pöytäliinaa kesäpöytään? Eikö kaupasta löydy mieleistä? Teetätä pöytäliina haluamastasi kankaasta mittojen mukaan minulla 🙂


Kangasostoksille!

Posted on

Sain ”välityön”, jossa pääsen ompelemaan verhot ystäväni tulevaan yritykseen, mikä on mahtavaa 🙂 Tarkoituksena on valmistaa japanilaistyylisesti halkiolla oleva verho ovensuulle, joka osittain peittää verhon taakse jäävän huoneen, mutta mahdollistaa myös läpikulun vaivattomasti. Siitä tulee upea! Olemme haaveilleet vastaavanlaisista verhoista myös omaan kotiimme, hieman lyhyempänä mallina tosin.

Tällä viikolla shoppailemme myös materiaalit animehuppariin, jonka kaavoituksen sain valmiiksi loppuviikosta. Materiaalivalikoima pörröistä hupparia varten täällä Kuopiossa vaikuttaisi olevan suhteellisen hyvä: Savon palassa on aina jonkinlaista pörrö- ja karvakangasta tarjolla ja Eurokankaasta löytyy hyvin collegekankaita ja resoreita.

Eilen puuhasimme cosplay-asujen parissa ystäväni kanssa. Yksi parhaimmista puolista käsityöalalla on se, että näkee kuinka vaate- tai asuste valmistuu pikkuhiljaa omien kätösien toimesta: projekti lähtee mittojen otosta ja kaavojen piirtämisestä ja päättyy valmiiseen, käyttökelpoiseen asukokonaisuuteen. Siitä minä tykkään! <3