Ainutlaatuinen morsiuspuku ja kiireinen heinäkuu

Posted on

Morsiuspuku valmistui ja oikein tyytyväinen morsian kävi sen eilen luotani hakemassa. On aina yhtä ihanaa nähdä ilo asiakkaan kasvoilta 🙂 Lopputulos on upea ja ainutlaatuinen, kantajansa näköinen eikä toista samanlaista ihan heti vastaan tule! Lopputulokseen olen itsekin todella tyytyväinen, sillä pukui istui hyvin ja materiaalit toimivat upeasti yhteen. Puolen vuoden mittainen projekti tuli nyt päätökseen ja toisaalta oli ilo luovuttaa valmis puku asiakkaalle ja toisaalta taas iski haikeus, että nytkö se loppui? Oli oikein mukavaa olla mukana tekemässä pukua. Eipä siis muuta kuin paljon onnea tulevalle avioparille! (Kuvia morsiuspuvusta tulossa myöhemmin Galleriaan).

Vilskettä on pitänyt ja siksi viimeisimmästä kirjoituksestanikin on ehtinyt vierähtää jo kuukausi. Heinäkuussa keskityin lähinnä morsiuspuvun työstämiseen ja pukijan työhöni Kuopion uudessa kesäteatterissa. Teatterityö on ollut todella mielekästä: joka päivä on kiva mennä töihin ja aina siellä saa nauraa! Pukuvaihdot sujuvat ja samoin hiustenlaitot, vaikka kampausten teko olikin ennalta tuiki tuntematon alue minulle. Niin sitä vaan oppii, kun alkaa tekemään! 🙂 Esityskautta on jäljellä enää tämä ja seuraavaa viikko.. Vähiin käy ennenkuin loppuu. Kipin kapin siis katsomaan, ettei jää esitys näkemättä! ”Tapsan tähti” on saanut hyvät lehtiarvostelut ja katsojat ovat kovasti kiitelleet hyvästä esityksestä.

Mitäs seuraavaksi? Asiakastöitä on odottelemassa vuoroaan ja jonossa on muun muassa erilaisia korjaus- ja muokkausompelutöitä sekä syksymmällä on luvassa uusi joukkuevoimistelu-projekti! Kivaa! Tänään pidän kuitenkin huilipäivän, mutta pyörähdän sen verran töissä, että käyn kuuntelemassa, että mitä minun seuraava teatterihommani pitää sisällään. Kyseessä on pienempi projekti ja toimenkuvani on valmistaa esityksessä käytettävät asut.


Teatteritohinaa ja morsiuspuvun tekoa

Posted on

Kesäteatterissa kuhisee! Huomenna on ensi-ilta ja tänäänkin jo ennakkonäytös, jossa on yleisö paikalla! Eilen pääsimme treenaamaan harjoitusyleisöllä, kun henkilökunnan omaisia oli paikalla. Olen alkanut omaksumaan roolini pääpukijana mikä edelleen luo jännitystä, mutta kauden edetessä kaikki menee varmasti jo rutiinilla. Uutena osa-alueena on toimenkuvaani tullut hieman kampausten ja meikkien tekoa, joka on aiemmin ollut täysin tuntematon maailma minulle. Tässäpä sitä oppii 🙂

Ohessa etenee myös morsiuspuku sovitusnuken yllä. Sovittelimme jokunen viikko sitten puvun vuorin, jonka kavennustyöt on tehty ja varsinaisten kankaiden muotoilu ja ompelu aloitettu! On mukavaa nähdä miten puku päivä päivältä rakentuu 🙂 Kuvia olen ottanut eri vaiheista, jotta voi sitten jälkikäteen muistella kuinka ideasta syntyi valmis morsiuspuku. Jospa tämän viikon lopulla tai ensiviikolla pääsisimme pukua jo morsiammen kanssa sovittelemaan.

Tästä onkin pikkuhiljaa ruvettava valmistautumaan töihin lähtöön. Teatterilla minun ja toisen pukijan toimenkuvaan kuuluvat erilaiset ”esivalmistelut”, jotka tehdään ennen näyttelijöiden saapumista. Kannattaa tulla katsomaan ”Tapsan tähti” -musiikkinäytelmä Kuopion Rauhanlahteen! Teatterin kotisivuilta löydät lisää tietoa esityksestä ja esityspäivistä.


Kuvia voimistelupuvuista

Posted on

Galleriasta löytyy nyt kuva valmistamistani joukkuevoimistelupuvuista, käy vilkaisemassa 🙂 Aveo-joukkue nappasi suorituksellaan pronssi-mitallit Leppävirralla pidetyistä aluemestaruuskisoista, onnittelut heille ja menestystä myös tuleviin kisoihin!

Sain myös ihanan kuvan osasta tyttövoimistelijoita, joille valmistin puvut jo aikaisemmin. Joukkue on jaettu useampaan ryhmään ja kaikille heille tein hiusrusetit ja osalle heistä kiinnitin lisää koristekiviä tuomaan puvuille entistä enemmän näyttävyyttä. Alla kuva reippaista voimistelijoista:

hiuskoristeetB


Työntäyteisiä päiviä

Posted on

Olen työskennellyt viime päivät tiiviisti joukkuevoimistelupukujen parissa ja tuleva viikko menee samoissa merkeissä. Tekemistä riittää, mutta puvut ovat edistyneet hyvää tahtia 🙂 Osa puvuista on jo viittä vaille valmiina, osa odottaa lisäsovituksia. Pääsen pikkuhiljaa tekemään viimeistelytyötä, kuten koristelua ja lopputarkistuksia. Pääsin kuikkaamaan muutamaa pukua treeneihin ja vitsit, kun näytti kivalta!

Teen naisten pukujen lisäksi lasten joukkueelle tilausompelua samalla aikataululla, mutta kyseessä ei ole kokonaisten pukujen valmistaminen, vaan jo olemassa olevien pukujen lisäkoristelu ja asusteiden ompelu 🙂 Näin puvut saavat lisäsäväyksen pienellä ehostuksella. Ovat tytöt varmasti mielissään~

Myös morsiuspuvun kanssa on tapahtunut edistystä: hankimme asiakkaan kanssa upeat kankaat pukua varten. Muutama tilauskangas on tulossa, mutta käsilläni on jo materiaaleja, joilla lähteä liikkeelle muotoilussa ja puvun valmistuksessa. Kun voimistelupuvut valmistuvat, siirryn valmistujaismekon ja morsiuspuvun pariin 🙂 Rakastan työni vaihtelevuutta ja monipuolisuutta. On mahtavaa päästä loihtimaan yksilöllistä juhlapukeutumista, joka sopii kantajalleen kuin nakutettu.


Omia ompelutöitä

Posted on

Kangastilauksen saapumista odotellessa ehtii tehdä omia ompelutöitä. Sain aikaiseksi muun muassa tällaiset veikeät kettu-aiheiset patalaput:

kettupatalaput

Patalappujen eristeenä on froteeta ja kettukangas itsessään on puuvilla. Pysty- ja vaakasuuntaiset ompeleet pitävät froteen napakasti paikoillaan ja ripustuslenkkien ansiosta patalaput voi laittaa esille roikkumaan, jolloin ne toimivat myös keittiön sisustuselementtinä 🙂 Veikeä kangas löytyi Eurokankaan askartelupuuvillojen palalaarista 🙂 Nappasin heti mukaani, kun sen näin! Kangas on kirkkaamman värinen sävyiltään, puhelimen kamera haalensi sävyjä.

Ompelin myös ruudullisen, vuoritetun pussukan:

pussukka

Pussukan kangas on Anttilan kangasosastolta bongattu: yksinkertaisen tyylikäs puuvillakangas sopii monenlaiseen käyttöön~ Vuori on jämäkämpää ruskeaa Loneta-kangasta, joka tukee ohuempaa päällikangasta. Pohjassa on leveyssuuntaiset laskokset tuomassa pussukkaan lisää tilavuutta.

Sekä kettu- että ruutukangasta minulta vielä jonkin verran löytyy, joten ole yhteydessä mikäli haluat tällaisia tuotteita myös 🙂 Kummastakin kankaasta saa tehtyä niin pussukoita kuin patalappuja. Valmistan näitä myös sinun omavalintaisista kankaista! 

 


Kangasta kaikkialla

Posted on

Kankaiden hankintaa ja kankaiden leikkaamista. Kankaiden tilaamista ja työjärjestyksen suunnittelua. Siinäpä lähinnä puuhani viimeaikoina 🙂 Tänään pääsin jo vähän ompelemaankin joukkuevoimistelupukuja, mutta odottelen vielä yhtä kangasta saapuvaksi, jotta pääsen kunnolla touhuamaan nuiden parissa. Värisävyt olivat hieman haastavia löytää, mutta loppu hyvin kaikki hyvin! Kaikki toivotut sävyt löytyivät.

Työntäyteiset pari viikkoa edessä pukujen parissa, mutta mie tykkään 🙂 Pienessä kiireessä monesti ylittää itsensä ja huomaa pystyvänsä suoriutumaan työtehtävistä arvioitua nopeammin. Tosin kyllähän sitä tulee välillä huomattua sekin, että jokin simppeliksi oletettu ompelutyö venähtääkin useamman tunnin taistoksi. Mutta eipä siinä mitään, ommellaan sitten niin kauan, että valmista tulee: se on niin yksinkertaista 😀

korjausompelua_blogi

Kuvassa vähän aikaa sitten tekemäni korjausompelutyö eli vetoketjun vaihto urheilutakkiin. Vetoketjun vaihtamisessa menee useimmiten eniten aikaa vanhan vetoketjun irrottamiseen: vetoketju saattaa olla monella (tiheällä) ompeleella kiinni. Oikealla olevan muotoilunuken sain joululahjaksi ja se onkin ollut hyötykäytössä jo muutaman kerran. Muotoilunukke tulee olemaan jatkossakin tärkeä työväline vaatteiden sovituksessa ja muotoilussa, myös kaavojen testaamiseen se on verraton apuri.


Onnistunut sovitus

Posted on

Tänään sovituksessa nojatuolin päällinen näytti jo todella hyvältä ja asiakas tuntui olevan mielissään 🙂 Päällinen alkaa olla viittä vaille valmis, enää viimeistelytöitä jäljellä. Lisätyönä saan tehdä asiakkaalle ylijääneestä kankaasta sisustustyynyn: valmistan sisätyynyn ja sille pestävän päällisen. Olen niin tykännyt tästä asiakastyöstä: olen oppinut taas lisää sisustustekstiilien valmistamisesta ja kyllä se vain on mukavaa tehdä tilauksia mukaville asiakkaille :)!

Loppuviikon luonnostelen vähän lisää hääpukuideoita ja viimeistelen aikaansaannokseni lähetettäväksi asiakkaalle. Mielenkiinnolla kuulen hänen mielipiteensä niistä :)! Josko sieltä suoriltaan löytyy napakymppi vai olisiko jossakin luonnoksessa potentiaalia pienen viilailun jälkeen?

Ensi viikolla alkavatkin jo viritykset kesätyöhön liittyen, josta kerron lisää myöhemmin… Innolla odotan!


Miltäs työrintamallani näyttää?

Posted on

Sain tyllihameet valmiiksi ja nyt ne ovatkin jo treenikäytössä. Valokuvia saanen kisojen jälkeen ja toivottavasti voin esitellä niitä myös täällä 🙂

Nojatuolin päällinen on sovitusvalmiina. Vaikka päällinen muodostuu monesta kappaleesta, oli se yllättävän nopea valmistaa sovituskuntoiseksi 🙂 Sovituksen sainkin järjestettyä jo tulevaksi viikonlopuksi. On kiva nähdä miltä päällinen näyttää.

Tänään olen suunnitellut hieman hääpukua ja hakenut ideoita sitä varten. Suunnittelutyö on mielekästä: tykkään etsiä inspiroivaa kuvamateriaalia ja lähteä rohkeasti vain luonnostelemaan ideoitani paperille. Suunnittelutyö vaatii motivoituneen mielentilan, joten väsyneenä tai itseään pakottaen sitä ei voi oikein tehdä.

Osa-aikatyöni siivoojana on tuonut mukavaa vaihtelua ompelutyölleni antaen energiaa ja irrottaen minut hetkeksi näistä työtehtävistä. Sitäkin tarvitaan, että jaksaa työssä, jota rakastaa 🙂 Siivoustyössä saa myös liikuntaa, ei huono!

Ps. Sain uuden ompelutoimeksiannon joukkuevoimistelupukuihin liittyen 😉 Jes!


Piilovetoketju-ruljanssi alkakoon!

Posted on

Jumppapuvut on nyt yhtä vaille kaikki sovitettu ja projekti etenee lupaavasti. Tänään sain tehtyä kaikkiin pukuihin sovitusmuutokset ja huomenna alkaa 31 piilovetoketjun ompelu paikoilleen, siinä menee tovi 😀 Tänään kipaisen vielä hakemassa postista puvun yksityiskohtia varten tilatut materiaalit, joita pääsen työstämään, kunhan vetoketjut on kiinnitetty ja kuminauhakujat ommeltu.

Kun tekee tällaista monen vaatteen sarjaa, yleensä järkevin työjärjestys löytyy kokeilemalla. Kannattaa kuitenkin käyttää hetki työvaiheiden suunnitteluun ennen työhön ryhtymistä, jotta turhalta pomppimiselta ompelukoneen ja saumurin välillä vältyttäisiin. On myös jouhevampaa työskennellä, kun ei koko aikaa tarvitse olla vaihtamassa langan väriä. Suunnitelmallisuus on kaiken a ja o, tämä tuo tehokkuutta työskentelyyn eikä deadline pääse stressaamaan 🙂

Mitäs sitten, kun jumppapuvut ovat valmiit? Jatkan muutamat asiakastyöt loppuun ja luovutan ne asiakkaille, jonka jälkeen siirryn uusien tilauksien pariin. Tekemistä on siis luvassa, mutta kerron niistä enemmän myöhemmin. Sen paljastan, että luvassa on mm. juhlavaatteiden valmistusta 😉


Jumppapuku-kuulumisia~

Posted on

Pääsin sovittamaan jumppapukuja tänään ekalle satsille tyttöjä. Puvut näyttivät lupaavilta tyttöjen yllä ja innostus oli nähtävissä kasvoilta 🙂 Sellainen on aina todella kannustavaa. Kaavoitus näytti onnistuneen hyvin, pieni muutoksia tuli kuten aina, mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen kaavojeni toimivuuteen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin :)! Voin nyt muokata kaavoja ja välttää loppujen pukujen kohdalla samat sovitusmuutokset. Työskentelen siten, että teen pukuja valmiiksi tietynkokoisen erän kerrallaan jakaen näin työnmäärän viikkokohtaisesti. Eipähän tule kiire valmistuksen kanssa ja puvut kerkeävät saada vielä kimaltavan loppusilauksen 😉

Tein pienen paidan kavennushomman tässä ennen varsinaista uurastusta jumppapukujen parissa. Netistä tilattu paita olikin liian väljä, joten muokkasin sen asiakkaalle sopivammaksi. Siisti lopputulos tuli ja vaate on taatusti mukavampi käyttää, kun tietää, että vaate istuu eikä roiku 🙂


Kissahupparikuvia Galleriassa

Posted on

Kesällä tekemästäni kissamaisesta animehupparista löytyy nyt kuvia Galleriasta, käy vilkaisemassa. Lopputulos on veikeä ja selkeästi kissamainen kaikkine korvineen, häntineen ja tassuineen. Värimaailma on pirteä ja asu taatusti erottuu väkijoukosta animetapahtumissa 🙂

Kotelomekko on valmis ja sen viimeinen sovitus on lähiaikoina. Tarkistamme viimeisessä sovituksessa, että puku istuu varmasti hyvin kaikkialta ja on asiakkaan toiveiden mukainen kaikin puolin. Mielestäni mekosta tuli oikein sievä ja siisti 🙂 Kuvia luvassa myöhemmin.

Jumppapukujen kaavoitus valmistuu tänään kangasmenekki-laskelmineen ja pääsen kohta työskentelemään varsinaisten kankaiden kanssa. Olen toiveikas, että pääsen jo ensiviikolla sovittamaan ensimmäisen satsin pukuja tytöille :)!

Vapaa-ajalla olen virkannut siskoni koiralle lämpöisen talvitakin kylmiä kelejä varten sekä joulupalloja kuusen koristeiksi. Talvitakin virkkasin kaksinkertaisella langalla ja laitoinpa nurjalle puolelle vielä pehmoista teddy-kangasta lämmittämään koiraa hieman lisää.


Sur rur!

Posted on

Kotelomekon miehusta- ja vuorikankaat on leikattu ja miehustaa jo hyvän matkaa ommeltu. Vuorin ompelu ja piilovetoketjun kiinnitys ovat seuraavana työvuorossa. On myös pohdittava miten ja mistä kaikkialta kiinnitän vuorin miehustaan: jätänkö helman irtonaiseksi vai ompelisinko pussiin? Kaikenlaista täytyy vaatteen valmistuksessa miettiä. Joskus homma on päivän selvä, toisinaan joutuu kokeilemaan useampaa tapaa ennenkuin se oikea löytyy.

Mekkokangasta on ollut vaivatonta käsitellä ja ommella, sillä se joustaa ja on ”muhkeaa”. Se siis taipuu haluttuun muotoon helposti 🙂

ompelua_blogikuva

Sur rur, sanoo ompelukone!

Tänään tarttui kauppareissulta matkaan kolme kerän verran erivärisiä lankoja ja luonnonvalkoisesta intouduin jo virkkaamaan lumihiutaleen netistä löytämäni ohjeen avulla. Ajattelin, että virkatuista lumihiutaleista saisi kauniit koristeet ikkunoihin ja parvekkeelle, miksei myös joulukuuseen? Tykkään talvesta ja erityisesti joulusta, pitäähän sitä pikkuhiljaa alkaa valmistautumaan 😉

lumihiutale

Tämä lumihiutale on saanut jo useamman lankakerroksen, vaikuttaa söpöltä!

Haaveissa olisi neuloa uusi ohkaisempi pipo leudompia syys-/talvipäiviä varten, sillä nykyinen on palvellut iät ajat. Myös virkatut töppöset sisäkäyttöön kutkuttelevat mielessä. Katsotaan miten käy!


Tekstiilien valmistamista uuteen keittiöön

Posted on

Sohvanpäällinen paikattu, ei vilku enää reikä!

Sain seuraavaksi asiakastyökseni ommeltavaksi neljät kappaverhot ja neljät istuinpehmusteet. Kävin paikan päällä ottamassa mitat ja suunnittelemassa verhoja yhdessä asiakkaani kanssa. Hänellä on ihastuttava uusi keittiö, johon uudet verhot ja tuolien pehmusteet tulevat 🙂 Toteutan tekstiilit hyödyntäen asiakkaani keräämiä kierrätysmateriaaleja.

Kuvia verhoista ja istuinpehmuisteista on luvassa, kun työ on valmis.


Kotikonstein painamista ja vaatteiden pienennystä

Posted on

Tuunasimme poikaystäväni keikkapaitaa siten, että painoimme selkään suuren printin, joka tyyliteltiin bändin omasta logosta. Ensin tulostimme sen riittävän suurena kuvana, kopioimme ääriviivat kontaktimuoviin ja leikkasimme sapluunan (oli muuten aikamoinen työ!). Asettelimme kuvan sopivaan kohtaan ja aloimme tuputtamaan mustaa kangasväriä sienien avulla. Lopputulos näkyy kuvakollaasissa:

bändipaeta

Poikakaverini halusi kuvaan mustetahran fiilistä eli ei täysin tasaista maalipintaa, vaan selkeästi tummempia ja vaaleampia kohtia. Lopputulokseen olimme molemmat oikein tyytyväisiä 🙂 Kotikonstein valmistetuksi painokuvaksi mainio aikaansaannos. Mikäli suomalainen melankolinen rock-musiikki kiinnostaa, voitte tutustua Rorschächin tahroihin esimerkiksi heidän kotisivuillaan ja Facebook-sivustolla (klikkaa linkit auki).

Viimeisimpänä ompelutyönä minulla oli 7 vaatekappaletta, jotka tuli kaikki pienentää ja lyhentää asiakkaalle sopivaksi. Hän on ollut asiakkaanani aiemmin pariin otteeseen ja se lämmitinkin mieltäni, että hän otti jälleen yhteyttä 🙂 Ilahduttaa tietää tehneensä hyvää työtä. Seuraavaksi käyn paikkaamaan asiakkaan sohvanpäälliseen tullutta reikää!


Hamekuvia lisätty Galleriaan

Posted on

Asiakkaan hame on nyt viittä vaille valmis: puuttuu enää muutama käsinommel. Kuvia tästä hameesta löytyy jo Galleriasta, vilkaise kuvia täältä!  Samainen asiakkaani tilasi minulta myös tehosteverhon sekä kaksi paneeliverhoa, jotka otan työn alle pikkuhiljaa. Verhot tulevat hänen uuteen kotiinsa, joka valmistuu loppuvuodesta 🙂

Kesätyöni Kuopion uuden kesäteatterin pukijana vetelee toiseksi viimeistä viikkoaan. Huomenna on viimeinen näytös ja ensi viikko onkin sitten pelkkää pyykkäystä ja vaatteiden lajittelua sekä lainavaatteiden palauttelua. Olen tykännyt todella paljon pukijan työstä ja voisin kuvitella tekeväni sitä myös jatkossa 🙂 Musikaali on ollut loppuunmyyty useampana päivänä ja kovin kehuttu yleisön toimesta, myös Savon sanomat kirjoitti lämpimästi esityksestä ensi-illan jälkeen.


Kuvia animehupparin valmistamisesta

Posted on

Tällä kertaa luvassa kuvamateriaalia tekemästäni animehupparista. Sehän valmistui ajallaan heinäkuun puolessa välissä pidettyä Animeconia varten ja asiakas tuntui olevan tyytyväinen kiitellessään vielä jälkikäteen onnistuneesta puvusta 🙂 Alla kuvakollaasi hupparia varten tekemistäni kokeiluista:

kaava_kokeilut_hupparille

Häntä ja korvat olivat helpot kaavoittaa ja haluttu lopputulos löytyi hieman tekemiäni kaavoja muokkaamalla. Tassun kanssa täytyi kaavaa käsitellä muutamaan otteeseen, jotta toivottu pyöreä muoto löytyi.

Ja tältä lopullinen huppari näytti prosessin loppuvaiheessa:

melkein_valmista

Värimaailma ja malli olivat asiakkaan suunnittelemat ja materiaalihankinnat teimme yhteistuumin. Löysimme hyvät ja toisiinsa sointuvat sävyt ja pirteä sininen tuo veikeyttä hupparikokonaisuuteen. Kuvakollaasissa asun kappaleet alkavat olla viimeistelyjä vaille valmiit 🙂 Itse huppari ostettiin valmiina, jonka sitten muokkasin asiakkaalle istuvammaksi, sillä se oli hänelle hieman suuri. Muokkausten jälkeen pääsin käsittelemään hupparin hihoja, selkää ja huppua, jotka saivat runsaasti yksityiskohtia korvista, rintakarvoista, raidoista ja hiustupsuista.

Valmistunut huppari on ainoa laatuaan eikä asiakkaani taatusti kohtaa toista samanlaista animetapahtumia kiertäessään 🙂 Kiitos asiakkaalleni onnistuneesta ja hauskasta yhteistyöstä!

Otan mielelläni vastaan tämänkaltaisia cosplay- ja rooliasutoimeksiantoja jatkossakin.


Ensi-ilta takana ja animehuppari valmiina

Posted on

Kesäteatteriesityksen ensi-ilta oli eilen ja paikalla oli täysi katsomo. Tunnelma oli työporukassamme jännittynyt, mutta lämmin ja toisiaan kannustava. Tiimi veti pisteet kotiin! Yleisö antoi raikuvat aplodit ja esitystä kehuttiin kesäteatterin tähän astisista parhaimmaksi 🙂 Tulkaa ihmeessä katsomaan loistavaa Solistina Olavi Virta -esitystä Kuopion Rauhanlahteen. Pukijan työt ovat sujuneet hyvin ja näin esityskauden kunnolla alkaessa työskentely varmasti rutinoituu ja automatisoituu. Paljon on muistettavaa ja nopeammaksi oli hyvä oppia, mutta ajan kanssa tämäkin asia varmasti korjaantuu.

Animehuppariasiakkaani kävi tänään viimeistä kertaa. Asu on nyt valmis ja asiakas silmin nähden erittäin tyytyväinen mikä ilahduttaa suunnattomasti myös minua. Luovutan hupparin hänelle huomenna ja seuraavan kerran näenkin aikaansaannokseni asiakkaani yllä Animeconissa. Aika huikeaa! Ensimmäinen cosplay-toimeksiantoni on valmis, vau.

Sitten vain omaa asua valmistamaan aina kun teatteritöiltäni jaksan 🙂


Pää pyörällä hyvin fiiliksin

Posted on

Teatterityöskentely on alkanut työntäyteisesti, kiirettä pitää! On paljon ajatus- ja ompelutyötä vaativaa tekemistä ennen näytöksiä ja lisäksi pukijan toimenkuvan sisäistäminen on vielä prosessissa. Harjoittelu tekee kuitenkin mestarin ja ensi-illassa homma on varmasti jo hanskassa 🙂 Työporukka on loistava, yhteistyöllä kaikki sujuu! Pää on pyörällä vielä tästä kaikesta, mutta fiilis on hyvä.

Animehupparin sovitus meni mainiosti ja asiakas oli tyytyväinen tekemääni työhön 🙂 Nyt vain vaatteen viimeistely ja yksityiskohtien silaus, niin voila! Valmista tulee hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.


Rauhanlahti, here I come

Posted on

Maanantaista lähti työsopparini Kuopion uuden kesäteatterin kanssa niin sanotusti juoksemaan ja tänään pääsin ensikosketukseen pukijan työn kanssa. Ihan ulapallahan sitä vielä tässä vaiheessa on, mutta minulla on yllättävän levollinen mieli toimenkuvani suhteen ottaen huomioon, että teen ensimmäistä kertaa tällaisia hommia: hyvä siitä tulee 🙂 On myös nostalgista olla Rauhanlahden kauniissa maisemissa, kun olinhan minä siellä pari vuotta takaperin työharjoittelussa pukusuunnittelijan assistenttina ja vaatehuoltajana. Tästä tulee mahtava kesä!

Animehuppari edistyy hyvää tahtia ja juhannuksen jälkeen sitä jälleen sovitellaan. Sitten onkin jäljellä enää viimeistelytyöt ja loppuviilaukset ja valmista tulee 🙂 On se vain hienoa jälleen kerran nähdä, kuinka vaate alkaa muistuttamaan esikuvaansa vaihe kerrallaan. Lupaavalta näyttää! Toivottavasti myös asiakas on mielissään, kun näkee sen ensimmäistä kertaa yksityiskohtien kera.

Oma cosplay-asu on sellaisessa vaiheessa, että ehdin varmasti saada sen valmiiksi ennen Animeconia. Sain sen pakerrettua sen verran pitkälle ennen teatteritöiden alkamista, että se on kenkien tekoa ja haalarin yksityiskohtien kiinnittämistä vaille valmis. Peruukistakin puuttuu vain kapea huivi, mutta sen ompelee hujauksessa 😉


Pikku putiikkini aukeaa~

Posted on

Vihdoinkin avaan lupailemani pienen putiikin tänne omille sivuilleni, jossa myyn valmistamiani yksittäistuotteita 🙂 Avaan putiikin tämän viikon aikana, joten kannattaa olla silmä tarkkana! Aluksi on luvassa pieni erä tuotteita, mutta sitä mukaa kun niitä ehdin lisää tehdä, päivitän ne putiikkisivulleni. Olen todella innoissani ja ideariiheilyä olen harrastanut leikkuupöytäni äärellä jo muutamaan otteeseen. Pyrin hyödyntämään tuotteissani ns. jämäpaloja, jotka ovat jääneet yli aiemmista ompelutöistäni. Saanpa näin palaset hyötykäyttöön muita ilahduttamaan 🙂

Lisäys. Putiikki on jo auki!


Monta rautaa tulessa

Posted on

Animehuppari on sovituskunnossa eli pääsen pian työstämään sitä täyttä häkää, kunhan katsotaan ensin asiakkaan kanssa, että asu näyttää siltä miltä hänen mielestään pitääkin 🙂 On ollut todella hauskaa pohtia kuinka toteuttaa kaikki asun yksityiskohdat ja välillä olen saanut tehdä parikin kokeilua ennenkuin olen päässyt toivottuun lopputulokseen.

Myös oma cosplay-asu on edennyt siihen pisteeseen, että lopullisesta kankaasta pääsisi leikkaamaan varsinaiset kaavan kappaleet. Sain kuositeltua pohjakaavat ja valmistettua haalareista testiversion, joka osui aikalailla nappiin. Pientä hienosäätöä tuli muotoihin ja väljyyksiin, mutta muuten shortsihaalarit olivat sitä mitä pitikin 🙂 Kirpparilta löysin myös varvassandaalit, jotka voin työstää (maalata ja tyylitellä) asuun sopiviksi.

Sain uutena toimeksiantona kesäisen kotelomekon kaavoittamisen ja valmistamisen asiakkaalle elokuuksi. Otin asiakkaasta mitat ja kävimme yhdessä valitsemassa kankaat ja lisätarvikkeet mekkoa varten. Asiakkaalla oli näyttää hyvä mallimekko, josta sain valokuvat talteen eli lähtökohdat ovat erinomaiset toivotun lopputuloksen saavuttamiseen.

Tykkään tällaisesta tilanteesta, kun on ns. ”monta rautaa tulessa” ja voi rinnakkain toteuttaa useampaa projektia ja kaikki ovat vieläpä täysin erilaisia!


Protojen tekoa~

Posted on

Japanilaishenkinen ovensuun verho valmistettu ja toimitettu asiakkaalle. Saan verhosta kuvan kesäkuun puolella ja laitan sen esille tänne portfolioon, jos se vaikka inspiroisi muitakin teetättämään vastaavanlaisia persoonallisia sisustusratkaisuja koteihin, työpaikoille tai minne vaan 🙂 Otan sellaiset toteutettavaksi mielelläni!

Työstän tällä hetkellä animehupparia tekemällä muutamia kokeiluja erikoisista yksityiskohdista, joita ei suoraan lopullisesta kankaasta kannata lähteä tekemään. Vaikka kuinka tarkkaan kaavoittaisi ja paperilla muodot ja mittasuhteet näyttäisivät hyvältä, on parempi pelata varman päälle ja tehdä ensin koeversio mikäli kyseessä on erikoisempi tai monimutkaisempi vaate. Tällöin saa varmuuden siitä, että lopputulos on mitä toivotaan, ja jos on tarvetta muokata kaavoja, sekin onnistuu 🙂 Tällä hetkellä protomallit näyttävät hyviltä ja pikkuhiljaa alkaa olla valmista ensimmäistä sovitusta varten.


Kangasostoksille!

Posted on

Sain ”välityön”, jossa pääsen ompelemaan verhot ystäväni tulevaan yritykseen, mikä on mahtavaa 🙂 Tarkoituksena on valmistaa japanilaistyylisesti halkiolla oleva verho ovensuulle, joka osittain peittää verhon taakse jäävän huoneen, mutta mahdollistaa myös läpikulun vaivattomasti. Siitä tulee upea! Olemme haaveilleet vastaavanlaisista verhoista myös omaan kotiimme, hieman lyhyempänä mallina tosin.

Tällä viikolla shoppailemme myös materiaalit animehuppariin, jonka kaavoituksen sain valmiiksi loppuviikosta. Materiaalivalikoima pörröistä hupparia varten täällä Kuopiossa vaikuttaisi olevan suhteellisen hyvä: Savon palassa on aina jonkinlaista pörrö- ja karvakangasta tarjolla ja Eurokankaasta löytyy hyvin collegekankaita ja resoreita.

Eilen puuhasimme cosplay-asujen parissa ystäväni kanssa. Yksi parhaimmista puolista käsityöalalla on se, että näkee kuinka vaate- tai asuste valmistuu pikkuhiljaa omien kätösien toimesta: projekti lähtee mittojen otosta ja kaavojen piirtämisestä ja päättyy valmiiseen, käyttökelpoiseen asukokonaisuuteen. Siitä minä tykkään! <3


Verhojen viemää

Posted on
verhokangas_lapsille

Valkealla pohjalla oleva osittain värillisestä kuviokankaasta syntyivät lastenhuoneen verhot.

Kaikki asiakkaan tilaamat verhot on nyt ommeltu! Ompelin viikonloppuna kahdet verhot ja eilen innostuin hurruuttamaan loput 3. Tekeminen tempaisi mukaansa, kun valmistus oli niin sujuvaa ja vaivatonta 🙂

Saldoksi tuli 4 x valelaskosverhot sekä 1 x kappaverho. Asiakkaan tuomat kankaat sopivat hyvin käyttötarkoitukseen ja istuivat uuteen kotiin mielestäni erinomaisesti 🙂 Kauniin lopputuloksen ruudullisista valelaskosverhoista voit nähdä päivitetyssä Galleriassa (klikkaa linkkiä).

Lastenhuoneen verhoksi tein perinteisen kappaverhon, joka on sen verta leveä, että se poimuttuu kauniisti verhotangolle. Veikeä ja värikäs kuosi sopii hyvin lastenhuoneeseen.


Intoilua asiakasmiitingin jälkeen!

Posted on

Tapasimme animehuppari -toimeksiantajan kanssa ja oli oikein sujuva miitinki kaikin puolin. On mukavaa asioida iloisten ihmisten kanssa ja vieläpä sellaisten, joilla on samoja mielenkiinnon kohteita. Voi työasioiden ohessa keskustella muustakin 🙂

Nyt on selvät sävelet projektin kanssa siitä miten edetään: ensin kaavoitan tuotteen asiakkaan hupparin pohjalta, jonka jälkeen teen muutaman kokeilun muutamasta yksityiskohdasta, jotta voin varmistua niiden oikeista muodosta. Tämän jälkeen vierailemme kangaskaupoissa ja hankimme tarvittavat materiaalit hupparin toteuttamista varten. Sittenpä vain itse toteuttamisen kimppuun!

Projektin suunnittelua ja siinä etenemistä helpottavat asiakkaan tekemät selkeät luonnokset, joiden pohjalta miitinkiä oli helppo viedä eteenpäin ja keskustella mallista. Pääsimme molemmat yhteisymmärrykseen siitä mitä haluamme yhteistyöllä saada aikaiseksi. Jännityksellä odotan miten huppari yksityiskohta kerrallaan rakentuu valmiiksi tuotteeksi 🙂

Kiitos vain, että valitsitte minut tätä toteuttamaan *(^____^)* !


Verhoja, verhoja, verhoja

Posted on

Asiakas toi kankaat viittä verhoa varten, joiden ompelemisesta olimme sopineet jo aiemmin viime kuussa. Valmistan hänelle yhden perinteisen kapan sekä neljä kappaletta valelaskosverhoja. Laskosverhoja en ole aiemmin ommellut, mutta tiedän periaatteen ja olenkin innoissani saadessani jälleen tehdä jotain aivan uutta 🙂

Innostuin alkuviikosta ompelemaan myös meille kotiin uudet verhot olohuoneeseemme. Saimme heti keväisemmän ja valoisamman ilmeen kotiimme 🙂 Verhot tekevät kodille ihmeellisen kasvojen kohotuksen! Sitä ei aina tule ajatelleeksi, miten paljon ne vaikuttavat sisustuksessa.

olkkarinverhot

Uusien verhojen värimaailma on oranssista valkoisen kautta mustaan liukuva. Toimii meidän muun sisustuksen kanssa hyvin yksiin 🙂 Kankaat löytyivät Anttilasta metritavarana.

 


Cosplay-toimeksianto, mahtavaa!

Posted on

Ensimmäinen cosplay-aiheinen tilaustyö vastaanotettu, mahtavaa! Mielenkiintoiselta vaikuttaa, sillä pääsen kokeilemaan aivan uudenlaisten yksityiskohtien valmistamista. Odotan jo innolla 🙂

Cosplay-asuissa on haasteena saada vaatteesta mahdollisimman tarkka jäljennös alkuperäisestä mallista. Sama toki pätee mittatilaustöihin noin ylipäätään, kun tähdätään asiakkaan toivomaan lopputulokseen oli kyseessä sitten vaate tai huonekalun päällinen. Cosplay-asuissa kiehtoo mielikuvituksellisuus ja toisinaan hyvinkin erikoiset materiaalit ja rakenneratkaisut: valmistaessa pääsee harjoittamaan luovaa ongelmanratkontaa. Valmiin tuotteen näkeminen on aina yhtä tyydyttävä tunne, jonka asiakkaan tyytyväinen hymy täydentää 🙂

Ja aiheesta poiketen: laitoimme juuri simasatsin tulemaan, nam! Mukavaa vappua kaikille!


”Korjausompelun tehokurssi”

Posted on

Sijaisuuteni ompelimossa päättyi tänään. Kuukausi meni mahdottoman nopeasti! Sain kiitosta monipuolisista ompelutaidoista ja kaiken kaikkiaan jäi erittäin hyvä fiilis työskentelystäni siellä 🙂

Tein ompelimossa muun muassa seuraavaa:

  • housun lahkeiden lyhentämistä ja pidentämistä (puvun housut, farkut, arkihousut)
  • puvun housujen vyötärön kaventamista/leventämistä
  • puvun takkien/ulkoilutakkien/jakkujen hihojen lyhennystä ja pidennystä
  • jakun kauluksen muokkaamista
  • mekkojen ja hameiden kavennusta/levennystä
  • mekkojen olkainten ja helmojen lyhennystä
  • vetoketjujen vaihtamista takkeihin ja housuihin
  • repeämien paikkaamista haalareihin, farkkuihin, takkeihin

Kyseessä varsinainen kuukauden mittainen korjausompelun tehokurssi 😀 Kirjaimellisesti. Hieman on haikea olo, mutta olen taas yhtä kokemusta rikkaampi ja osaamisenikin laajentui. Ei kun kohti uusia haasteita!

Työn alla tällä hetkellä freelance-puolella sohvatyynyn päällisen paikkaus ja mekon olkaimen lyhennys. Työstän omaa cosplay-asuani pikkuhiljaa kesän conia varten.


Jopas on hurahtanut!

Posted on

Nopeasti on hurahtanut pari viikkoa ompelimossa ja ensi viikko onkin jo viimeinen viikkoni siellä. Olen viihtynyt ja vaikka kiirettä on pitänyt, olen nauttinut työskentelystä: oman käden jäljen näkeminen on kannustavaa. Olen saanut arvokasta kokemusta ompelimotyöskentelystä ja oppinut uudenlaisia kikkoja korjausompelussa. Myös oma työskentelytahti on reipastunut ja lahkeen lyhennykset sujuvat jo melkein hujauksessa :)! On ilahduttavaa huomata kehittyneensä näinkin lyhyessä ajassa.

 


Topakkana töissä

Posted on

Työni ompelimossa on alkanut lupaavasti: tekemistä riittää, päivät ovat hujahtaneet vauhdilla ja olen jo näinä parina päivänä oppinut uusia työskentelytapoja ja kikkoja etenkin korjausompelussa. Jokainen päivä on pitänyt sisällään erilaisia korjausompelutehtäviä: vaikkapa vetoketjun vaihto ja lahkeiden lyhennys ei välttämättä ole tismalleen samanlainen homma kuin edellinen. Erilaiset rakenteet muuttavat työjärjestystä, mutta näinpä sitä parhaiten oppii!

Nohevana saa olla ja tehdä topakasti töitä, mutta nautin siitä mitä teen. Pieni ”kiire” lisää tehokkuutta ja sitä huomaa suoriutuvansa töistä nopeammin. Se tunne, kun saa siirtää korjatun vaatteen valmiiden rekkiin! 🙂


Kuukaudeksi ompelimoon

Posted on

Sain kuukauden mittaisen työn paikallisesta ompelimosta sairasloman sijaisena, JIPPII!

Teen kuukauden ajan kokopäivätyötä (24.4. asti), mutta otan edelleen vastaan ompelutöitä sillä muutoksella, että teen työtä kokopäivätyöni ohella oman jaksamiseni mukaan ja hieman pidemmillä toimitusajoilla, kuin normaalisti.

Ole rohkeasti yhteydessä ja kerro ompelutarpeistasi! 🙂


Kaavoitusta, kaavoitusta

Posted on

Asiakastyöhameesta olen kaavoittanut kaksi erilaista versiota, joista valmistan sovituskappaleet. Näin ollen asiakas näkee kumpi malli on mieluisampi ja lähdemme toteuttamaan hametta vasta tämän jälkeen hänen valitsemastaan ohuesta farkkukankaasta. Farkkukangas on oikein kevyttä, joten sopii hyvin kesäkäyttöön olemalla vilpoisa ja liikkuvainen. Tapaan asiakkaani viikon päästä, jolloin valinta lopullisesta mallista syntyy, kun pääsemme sovittelemaan mallikappaleet 🙂

Kaavoittelen coslay-pukua vapaa-ajallani. Kesän tapahtumaan minulle on tulossa mukavan kevyt ja kesäinen asukokonaisuus, jossa toivon mukaan ei tule liian kuuma. Asukokonaisuuteen kuuluu valkoinen toppi, punaiset shortsihaalarit sekä pitkävartiset sandaalit 🙂 Vaatteiden lisäksi käytän esikuvan mukaista vihreää peruukkia sekä punaisia piilolinssejä, jotka viimeistelevät cosplay-asun. Asun kuva vilahti aiemmassa artikkelissani täällä. Animetapahtuma on viikonlopun kestävä ja pidetään Kuopion musiikkikeskuksella heinäkuun puolessa välissä. Asusta on tulossa edistymiskuvia tänne artikkeleiden sekaan myöhemmin keväällä.


Hame työn alle

Posted on

Sain toimeksiantona hameen kaavoituksen ja valmistuksen asiakkaalle kotikäyttöön. Vaatimuksina hameelle ovat säädettävä/joustava vyötärö ja 50-lukuhenkinen malli ja nämä toiveet kuullessani syntyi ajatus toteuttaa hame joustavasta materiaalista kuten esimerkiksi trikoosta. Laadukas trikoo joustaa antaen käyttömukavuutta sekä laskeutuu ja liikkuu kauniisti mikäli tavoitellaan eläväistä hametta. Hyvälaatuinen trikoo myös kestää käyttöä: materiaaleja ostaessa kannattaa tehdä vertailua ja kysyä myyjien mielipidettä. He osaavat neuvoa ja kertoa mikä materiaali missäkin käyttötarkoituksessa toimii parhaiten. Tässä työssä lähdemme liikkeelle materiaalista ja katsomme yhdessä asiakkaan kanssa millaiseen malliin se parhaiten taipuu. Kyseessä on hieman löyhemmän aikataulun projekti, etenee omalla painollaan ja asiakkaani aikataulujen mukaisesti 🙂

Luvassa myös verhojen ompelua näin kevään korvilla. Ihmiset haluavat raikastaa ja uudistaa kotiensa ilmettä ja yksi oiva tapa on vaihtaa verhot keveämpiin kuin mitä talvella on käyttänyt. Verhojen ompelu on mukavan rentoa puuhaa, otan niihin liittyviä ompelutöitä mielelläni vastaan!


Uusi ilme patjoille

Posted on

Patjojen päälliset x 2 ommeltu ja annettu asiakkaalle. Lopputulos näytti tältä:

patjanpäälliset

Patjojen ilme siistiytyi ja nyt päälliset ovat myös pesunkestävät (kankaat on pesty kertaalleen kutistumisen välttämiseksi ja saumat huoliteltu saumurilla purkautumisen estämiseksi) 🙂 Päällisten kaavoitus tapahtui näppärästi hyödyntäen vanhoja päällisiä. Materiaalia oli mukava käsitellä ja valmistaminen eteni sujuvasti ilman suurempia ongelmia.

Jälleen yksi uusi opettavainen ompelukokemus saatu päätökseen eli eikun uusia kohti!


Patjojen päällystäminen

Posted on

Sain uuden asiakastyön, jossa päällystän kaksi taitettavaa patjaa uudelleen. Edelliset päälliset olivat päässeet kulumaan niin pahasti, että uusille on tarvetta. Päällisiin tulee vetoketjut, jotta ne voi pestä tarvittaessa 🙂 Tästä työstä luvassa ennen ja jälkeen kuvat, kun työ on valmis. Taitettavia patjoja on näppärä käyttää makuualustoina reissussa sekä väliaikaisina raheina/istuimina. Tällaisille taitettaville patjoille voisi myös valmistaa eräänlaisen ”hupun”, jota voisi käyttää suojana silloin, kun patjaa käytetään juurikin rahina tai istuimena.

Tämä on jälleen aivan uudenlainen projekti, jollaista en ole aiemmin tehnyt. Mukavaa, miten erilaisia töitä on tullut näin freelance-urani alussa 🙂


Lennokkaat helmat

Posted on

Tänään asiakas tulee noutamaan hänelle muokatun vanhojen tanssi mekkonsa. Sain sen eilen valmiiksi ja olipa jälleen mukavaa nähdä niin iloinen asiakas 🙂 Itselläni vanhojen tanssit jäivät välistä, joten on ollut kiva päästä seuraamaan vierestä sitä innostusta ja jännitystä minkä tanssit nuoressa saavat aikaan.

Puku istui eilisessä sovituksessa todella hyvin ja helman lyhennys meni nappiin: helma jää nyt sopivasti ilmaan lattiasta, jolloin se pääsee elämään liikkeessä todella kauniisti ja lennokkaasti 🙂 Korjailin vielä toisen olkaimen asentoa ja apukiinnitin vyötäröllä koristeena olevan rusetin kauniiseen asentoon, sillä tähän asti se vain lerpatti alaspäin. Nyt se on pukunsa ja kantajansa tavoin siististi ojennuksessa~ Muokatusta mekosta en älynnyt ottaa ”ennen” -kuvaa, mutta ”jälkeen” -kuva toivottavasti tulossa piakkoin!

Seuraavana otankin työn alle kotelomekon muokkauksen viimeistelyn sekä päiväpeitteen kanttauksen.


Hymy huulilla

Posted on

Muutostyötehtävissä jatketaan eli työn alla nyt myös iltapuku, joka tulee käytettäväksi wanhojen tansseihin. Puvussa on kaunis sävy, kevyet ja miellyttävät materiaalit sekä näyttäviä yksityiskohtia. Ongelmana on, että tämä kaunis puku on käyttäjälleen liian suuri, joten hieman kavennan ja lyhennän sitä. Yksi sovitus onkin jo takana ja puku istuu asiakkaalle huomattavasti paremmin! Tässä ammatissa on mahtavaa päästä näkemään työnsä tulos: kuinka hyvin muutoksia kokenut vaate istuu asiakkaan päälle ja saa hänet hymyilemään. Siitä tulee itsellekin hyvä mieli, kun on voinut ola avuksi 🙂


Cosplay-kurkistus

Posted on

Työstän pikkuhiljaa seuraavaa asiakastyötä, jossa on useampi vaate muutostöiden kohteena. Teen muun muassa kotelomekkoon olkalinjan muokkausta ja vaatekappaleiden kavennuksia. On ilo olla avuksi ja muokata valmisvaatteista asiakkaalle istuvampia 🙂 Mikäli sinulla on vastaavanlaisia ongelmia, löydät yhteystietoni Ota yhteyttä! -sivulta. Autan mielelläni!

Sitten vähän cosplay-harrastusasiaa nimittäin osallistun pitkästä aikaa helmikuun puolessa välissä järjestettävään Desucon Frostbite -nimiseen animetapahtumaan, jonne laitan ylleni pari vuotta vanhan cosplay-asuni. Olen käyttänyt sitä vain kerran, joten on aika ottaa se ulos kaapista! Puku mahtui edelleen ylle (joulun herkuttelut eivät onneksi olleet kostautuneet).

kollaasi

Klikkaa kuva suuremmaksi

Hahmollani on häntä, jota varten teen takin selkäosaan reiän, josta häntä mahtuu ulos. Nyt se näkyy ”virheellisesti” takin alta eikä siten noudata esimerkkihahmoa, jota asullani yritän jäljitellä. Täytyy sanoa, että cosplay on aivan älyttömän hauska ja mielenkiintoinen harrastus: mielikuvitus vaan valloilleen, kun ryhtyy asua tekemään ja harrastaa voivat kaikenikäiset 🙂


Huonekalujen päälliset

Posted on

Päälliset on valmistettu ja luovutettu tyytyväiselle asiakkaalle. Jos kiinnostuit millaisen lopputuloksen huonekalut saivat, kurkkaapas TÄNNE. Oli mielenkiintoinen ja haastava työ, jonka ansiosta oppi yhtä sun toista päällisten valmistamisesta. Valmistus vei enemmän aikaa kuin oletin, mutta lopputuloksen nähtyään sai todeta, että kyllä kannatti työstää! On nimittäin oiva tapa saada vanhalle huonekalulle uusi ilme ilman varsinaista verhoilua. Päällisistä tuli pesunkestävät mikä lisää niiden käyttöikää.


Tutustumista verhoilun maailmaan!

Posted on

Huonekalujen päällisten kanssa touhuan tällä hetkellä. Aiempaa kokemusta ei nojatuolien tai sohvien päällisten kaavoittamisesta tai valmistamisesta ole, mutta otin haasteen vastaan :)! Aina pitää kokeilla uutta ja pyrkiä monipuolistamaan taitojaan, eikös?

Kaavat syntyivät muotoilemalla kankaat huonekalujen päälle ja paraikaa viimeistelen tuotteita loppuun. Yksi loppusovitus vielä edessä ennenkuin luovutan valmiit tuotteet asiakkaalle. On ollut mielenkiintoinen projekti ja vaikka välillä on pitänyt pysähtyä toviksi pohtimaan kuinka edetä työssä, on kokeilun kautta oppinut uutta. Asiakkaan valitsema kangas huonekalujen päällisiin on ihanan retro ja näyttävä. Materiaali on helppo työstettävä ja se taipuu nätisti erilaisiin muotoihin.

Ennen ja jälkeen kuvia tulossa galleriaan, kun työ on valmis.


Joulu takana, puuhakas tammikuu edessä :)

Posted on

Joulut juhlittu ja vatsa on vieläkin täysi! Mukava rentouttava loma takana, kyllä nyt jaksaa taas ahertaa 🙂 Tammikuulle onkin luvassa kolme asiakastyötä, mahtavaa! On valmiin vaatteen muokkaamista istuvammaksi, päiväpeitteen korjausta sekä aivan uusien tuotteiden valmistamista aina kaavasta valmiiksi tuotteiksi.

Galleriassa on uutta sisältöä aiemmista töistäni: tyttöjen joukkuevoimistelupuvut, viime syksyn hääpukuprojekti sekä joulukuun alussa tekemäni pehmolelu ovat nyt nähtävillä!


Joulua odotellessa touhutaan

Posted on

Joulu se lähenee kovaa vauhtia ja itsekin jo hurjalla joulumielellä hommia teen. Mielestäni joulu on vuoden parasta aikaa, kun koko perhe kokoontuu yhteen paikkaan viettämään aikaa yhdessä ja syömään hyvin. Sisarukset pitemmänkin matkan päästä saapuvat paikalle useammaksi päiväksi, aivan ihanaa <3 Jos vielä lunta saisi maahan ja se pysyisi siinä…

Työn touhua tälläkin hetkellä, minulla on kaksi uutta työnsarkaa: pehmolelu ja iltapuvun pienennys. Pehmolelulla on haluttu esikuvahahmo, jonka näköinen sen tulisi olla (mielettömän hauska työ!), joten kaavoituksen kanssa on siis oltava tarkkana. Iltapukua sen sijaan tulee lyhentää ja kaventaa asiakkaalle istuvammaksi tuleviin juhliin. Tämä on menneen vuoden kolmas juhlapuku (aiemmin tänä vuonna olen valmistanut valmistujaispuvun sekä tuunannut vanhasta 60-luvun jakkupuvusta juhlallisemman hääpuvun), jota työstän.

Puuhaa riittää ennen joululomalle lähtöä 🙂 Kortit olen jo postittanut ja suurin osa lahjoista hankittu. Koti on koristeltu ja parvekkeella loistaa vuorokauden ympäri öljykynttilä uudessa lyhdyssään. Enää 15 yötä jouluun! Mukavaa joulun odotuksen aikaa kaikille!

20141205_075425_LLS_potrfolio


Voimistelupukujen juhlaa

Posted on

Viime torstaina luovutin voimistelupuvut joukkueelle. Kaikki valmistuivat ajallaan tulevia näytöksiä varten, mahtavaa! Valmistan ensi viikolla vielä muutaman varapuvun siltä varalta, jos tytöt alkavat kovasti kasvamaan tai joukkue saa uusia jäseniä 🙂 Mielenkiintoinen ja hauska projekti, mukavat yhteyshenkilöt. Kiitos, kun sain olla mukana!

Jään innolla odottamaan kuvia valmiista puvuista tyttöjen yllä. Uutta kuvamateriaalia siis luvassa Galleriaan!


Voimistelupukuprokkis loppusuoralla

Posted on

Teen tällä hetkellä pikkutyttöjen voimistelupukuja paikalliselle joukkuevoimisteluporukalle ja urakka alkaa olla loppusuoralla. Voimisteluporukan ohjaajat suunnittelivat puvun veikeän värikkään mallin enkä epäile etteivätkö tytöt olisi innoissaan saadessaan ne käyttöönsä 🙂 Valmistusprosessi on ollut mutkaton ja leppoisa, sarjatyönä ompelu on sujunut hyvässä tahdissa. Tytöt ovat olleet todella reippaita sovituksissa ja odotankin innolla miltä lopputulos koko tiimin yllä yhtäaikaa näyttää!

Vielä touhutaan ensiviikkoa ja sitten onkin valmista. Kuvia tulossa Galleriaan myöhemmin!


Tästä se lähtee~

Posted on

Näinkö se freelancer-toiminta lähtee käyntiin? Tuntuu hurjalta, mutta samaan aikaan todella hyvältä! Muutan pian isompaan asuntoon, jossa työskentelytila kasvaa huomattavasti: on sitten tilaa missä väännellä ja käännellä kangasta niin paljon kuin sielu sietää 🙂

Olen todennut, että vaihtelevat työtehtävät on se minun juttuni. On mukavaa työskennellä erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten ihmisten kanssa. Tykkään haalia rikastuttavia kokemuksia sieltä täältä, oli se sitten teatteripuvustamista tai yksityishenkilön vaatettamista juhlatilaisuuteen. Kaikki yhtä arvokasta ja antoisaa työtä 🙂 Monipuolisuus on se mitä työelämältäni etsin ja tiedän, että näin sen myös saavutan.


Vihdoinkin oma portfolio :)

Posted on

Pitkään on ollut mielessä, että oma sähköinen portfolio on tehtävä ja tässä se vihdoin on :)! Sisällöllisesti ja ulkoasullisesti tämä tulee vielä elämään, mutta runko alkaa olla tässä. Selailkaa ja kommentoikaa vieraskirjaan mitä piditte~ Yhteyttä voi ottaa suoraan sähköpostitse marika.hyvarinen[at]luukku.com tai jättämällä viestiä Ota yhteyttä! -osioon.