Helteisen heinäkuun kuulumisia

Posted on

Huh hellettä! Jokunen hikikarpalo on vierähtänyt otsalla töitä tehdessä sekä pukuliikkeellä että omalla työhuoneella. Muutama lämpöaste vähemmän riittäisi, mutta ei pidä valittaa, kun saamme pitkästä aikaa nauttia näin harvinaislaatuisen lämpimästä kesästä 🙂

Morsiuspuvussa on luvassa viimeinen/viimeiset sovitukset ensiviikolla ja puku etenee sitä silmällä pitäen hyvällä mallilla. Muutamia haasteita puvun teossa on ollut, mutta kovin opettavaisia sellaisia. Seuraavalla kerralla osaa taas enemmän, mikä ei ole lainkaan huono asia. Uuden oppiminen on kyllä huippua tässä työssä. Asiakkaalta on tullut sovituksien yhteydessä ihania kommentteja puvusta, joten mieleinen tuntuisi olevan. En malta odottaa sitä hetkeä, kun asiakas laittaa täysin valmiin puvun ylleen!

Heinäkuu on tosiaan kokonaan melkoista haipakkata ja kuun puolivälikin tuli vastaan hujauksessa~ Elokuun alussa pääsee vähän hengähtämään pienellä kotimaan reissulla ennenkuin hyökkään syksyn asiakastöiden kimppuun. Ajatuksissa olisi käväistä huvipuistossa ja mökkeillä 🙂


Heinäkuussa paiskitaan hommia hiki hatussa

Posted on

Niin starttasi heinäkuu ja ”kesälomittajan” titteli pukuliikkeessä. Teen siellä osa-aikaisesti töitä heinäkuun ja siinä ohessa tietysti näitä omia asiakastöitä. Mukava olla avuksi ja laskea vakkarit lomailemaan 🙂 Loma virkistää kummasti ja antaa ihan uutta virtaa työntekoon itse kullekin.

Cosplay-asun sain viime viikolla valmiiksi ja nyt jatkuu ompelutyöt hyvin morsiuspukupainoitteisesti, joiden lisäksi on muutamia yksittäisiä korjausompeluita. Hyvin etenevät hommat eivätkä ne kyllä kesken lopu 😀 Heinäkuun saa painaa reippaasti töitä ja pitkää viikkoa, mutta jaksaa jaksaa!


Juhannusviikon ompelut

Posted on

Silppuria soviteltiin tänään ja siltä näyttää, että valmista alkaa tulla 🙂 ”Hiljaa hyvä tulee” Ongelmanratkontaa olen saanut tehdä ja pohdiskeluun on toisinaan uponnutkin aikaa. Nyt näyttää siltä, että ongelmat on ratkottu ja jäljellä on enää viimeistelyä ja tarkistelua. Asu näytti asiakkaan päällä oikein hyvältä! Kuvia luvassa, kun asiakas teettää niitä.

Seuraavaksi työstän morsiuspukua tulevaan sovitukseen. Puku etenee hyvällä mallilla, mutta tekemistä on vielä. Puvun ”pohjan” tulee olla kohdillaan ja hyvin päälle asettuva ennen kuin alamme täsmentämään yksityiskohtia ja niiden paikkoja. Tämä on mielekästä puuhaa ja on aina kiva tehdä persoonallisia vaatteita 🙂


”Sorvin ääressä”

Posted on

Reissusta on palattu ja täytyypä sanoa, että Japani oli aivan unelma paikka meille! 🙂 Ihanaa ruokaa, kohteliaita ihmisiä, aurinkoinen sää ja hyvät kulkuyhteydet kaikkialle. Kaksi viikkoa hujahti vilauksessa ja aikamoinen ”nälkä” reissusta jäi. Haluamme palata sinne vielä uudestaan! Erityisesti Kioto oli meidän mieleemme: paljon kauniita temppelialueita ja Inari oli asuinalueena vallan viehättävä 🙂

Nyt olen jälleen ompelukoneen äärellä. Töitä tuntuu olevan mukavasti jo kesäkuukausiksi ja heinäkuu menee osittain myös pukuliikkeessä työskennellen. Tekisi mieli ottaa kaikki asiakastyöt vastaan, mutta valitettavasti joudun toisinaan kieltäytymään ajanpuutteen vuoksi. Työn alla on tällä hetkellä cosplay-asun viimeistely, morsiuspuvun valmistus (varsinainen sovitus nro1 on luvassa huomenna, jännittävää!) sekä muita yksittäisiä ompelutöitä. Pandamekko tuli valmiiksi ja asiakas ihastui ikihyviksi siihen 🙂 Se tuli juuri sopivasti valmiiksi ennen hänen menojaan ja ennenkaikkea passaa hänen aurinkoiseen persoonaansa erinomaisesti.

Voimistelujoukkueet ovat myös tehneet tilauksia syksyn kisoihin: luvassa jälleen hyvin monipuolisesti erilaisia pukuja ja se on huippua! Pääsen kehittämään omia sarjatyötaitojani entisestään, jotta valmistus olisi sujuvaa ja joutuisaa 🙂


Pandoja ja kimallusta

Posted on

Viimeisen työpäivän ennen lomaa käytin tämän söpön pandamekon ompelemiseen:

Tästä tulee veikeä kesämekko!

Reissusta palattuani on siis aika sovitella tätä asiakkaalle ennenkuin viimeistelen sen valmiiksi saakka. Mekossa on kimonohihat ja hameosan sivusaumoissa taskut. Sovituksessa katsomme minkä pituisiksi hihat ja helma jäävät sekä onko pääntien muoto sopiva.

Silppuri- ja morsiansovitukset menivät myös hyvin ja oikeaan suuntaan mennään molempien projektien kanssa. Cosplay-asut ovat aina vähän haastavia ja jokaisen kohdalla tulee jotain uutta tehtävää. Tällä kertaa haastetta tuovat olkasuojuksien, olkapanssareiden ja viitan yhteiselo, kun kaikki kiinnitykset tapahtuvat olkapäillä. Mutta! Innolla teen ja innolla opin, toimiva ratkaisu löytyy varmasti pohdiskelun jälkeen 🙂

Silppuri-cosplayn kuuluva obi tuli valmiiksi eilen. Obi on japanilainen leveä irrallinen vyö, jota käytetään muunmuassa kimonon kanssa. Tästä tuli todella näyttävä kiitos asiakkaan tekemien kangasvalintojen, joissa on kiiltoa ja kimallusta 🙂

Morsiamen kanssa saatiin myös selkeä idea siitä, kuinka pukua lähdetään toteuttamaan. Tapaamiset asiakkaiden kanssa ovat aina niin antoisia, kun ajatukset selkiytyvät ja puolin ja toisin voi heitellä ideoita. Tykkään tosi paljon! Seuraavaksi muokkaan kaavaa sovituksen pohjalta ja alan valmistamaan pukua lopullisista kankaista. Tulette taatusti pitämään lopputuloksesta :)!

Nyt aloitan lomani, joten palataan asiaan kuun lopulla. Sähköpostia ja tiedusteluita saa lähettää koko loman ajan, vastaan niihin lomalta palattuani. Moikkamoi!


Ommeltavaa ennen reissuun lähtöä

Posted on

Vähiin käyvät työpäivät ennenkuin loma koittaa! Japanin matkaa olemme avopuolison kanssa odottaneet kirjaimellisesti vuoden päivät, sillä matka varattiin miltein vuosi sitten. Ihana päästä rentoutumaan ja tutustumaan maahan, joka on aina kiehtonut meitä 🙂 Sitä ennen kuitenkin muutama ompelupäivä vielä ja luvassa on muun muassa Silppuri- cosplayasun (luultavasti) viimeinen sovitus ennen valmista sekä morsiuspuvun ensisovitus, jossa testaamme tekemieni kaavojen toimivuutta. Jännittävää!

Kimaltava viitta sekä sisältä että ulkoa! Cosplay-asujen valtti ovat mielikuvituksellisuus ja kiinnostavat materiaalit ja niiden työstäminen. Tästä tulee siisti!

Ompeluprojektini tanssikoulujen kevätnäytöksiin tuli päätökseensä viime viikolla. Valmistin, tuunasin ja ompelin muutostöitä tanssiryhmille, joilla oli esityksissään monenlaisia teemoja. Hauskimpana jäivät mieleen muskelipaidat, joissa piti pohtia kuinka valtavat hauikset tulisi toteuttaa ja ennenkaikkea kiinnittää! Rennointa ja mutkattominta oli valmistaa paljettimekkoja sekä muutostöiden tekeminen jo valmiisiin varastossa oleviin vaatteisiin oli helppoa ja nopeaa. Mukava oli olla mukana taas 🙂 Tämä oli toinen kerta tässä hommassa ja toivottavasti saan olla avuksi taas uudestaan.

Esiintymisasu paikalliselle viihdetaiteilijalle tuli valmiiksi ja innostunut asiakkaani sen eilen jo noutikin. Menninkäispuvusta tuli todella veikeä kaikkine asusteineen ja pussukoineen, jotka hänen toiveidensa mukaisesti valmistin. Asiakas tuntui iloitsevan siitä miten ihanaa on, että puku istuu! Valmiina kun ei tunnu kaupasta saavan hyvin istua vaatteita millään. Tämä ilahdutti tottakai ompelijan sydäntä 🙂

Tässä vähän kurkistusta menninkäispukuun! Mitähän tässä on ollut tekeillä? Selviää myöhemmin 😉

Aikuisten tanssillisen voimistelun ryhmän puvut tulivat valmiiksi viikon vaihteessa: heidän esityksessään on hauska teema ja viimeisen sovituksen yhteydessä pääsinkin näkemään heidän koreografinsa. Näytti ihan huipulta! Näitä pukuja oli ilo tehdä: selkeät ja yksinkertaiset linjat, mutta silti pääsi näpertämään yksityiskohtien kanssa, josta henkilökohtaisesti tykkään todella paljon. Kuvia luvassa, kunhan joukkue tekee ensiesiintymisensä pukujen kanssa.

Paljon asiaa tällä kertaa ja homma jatkuu! Päivitystä luvassa vielä ennen Japaniin lähtöä, joten seuraa mukana 🙂 Vilkuile myös instagramia, jonne tupsahtelee kuvia ahkerammin, kuin tänne. Ensikertaan!


Galleriassa kuvia, olkaa hyvät!

Posted on

Nyt on Galleriassa lisää uusia kuvia, vilkaise ne tästä!

Kuvissa mm. tanssillisen- ja joukkuevoimistelun pukukuvia sekä kuvia helmikuun morsiamesta 🙂 Joukkuevoimistelupuvut esittelyssä nyt ensi kertaa stailauksineen kaikkineen, aika huikea lopputulos!

Maistiaiskuva tässä:

… tsekkaa loput Galleriasta! 😉

Lisäksi morsiuspuvun kohdalla vertailukuvassa äidin vanha morsiuspuku, joka muuntautui uudeksi, morsiamen näköiseksi puvuksi. Kaunis ajatus ja toteutus onnistui upeasti vanhaa pukua kunnioittaen. Tässä loistava idea myös tuleville morsiammille!


Onnea luurangot!

Posted on

Eilen sain ilouutisen asiakasjoukkueen johtajalta: he olivat voittaneet ensimmäiset kisansa! Tuomaristo oli kehunut puvustusta täyden 10 arvoiseksi! Ihan huikeita uutisia! Suuret onnittelut koko joukkueelle ja kiitos, että sain tehdä frakkitakkeja heille 🙂 Galleriaan on lisätty kuvakollaasi, kannattaa käydä vilkaisemassa sekin. Maskeeraus, asusteet ja muut vaatteet tukevat todella hyvin esityksen teemaa ”Luurankojen tanssiaiset” sekä tanssijoiden eri teemoja. Oli mukavaa olla tekemässä puvustusta heille 🙂 Jatkoa odottaen.


Kankaiden hankintaa

Posted on

Tänään kävimme valitsemassa kankaat morsiamen pukuun. Asiakas löysi tekemistäni luonnoksista oman suosikkinsa, jonka pohjalta lähdimme kankaita etsimään.. Ja kaikki löytyivät kertaheitolla! Huikeaa 🙂 Seuraavaksi luvassa yläosan kaavoitus ja kokeiluversion tekeminen. Kokeiluversiolla nähdään kuinka kaava istuu ja onko se visuaalisesti sitä mitä halutaan. Näin pystyy kaavaan vielä tekemään muutoksia ennen varsinaisen puvun valmistamista.

Seuraavat tanssillisen voimistelun puvutkin on saatu startattua: kankaat tulivat todella nopeasti Kangastukusta ja sain sekä pestyä että leikattua ne jo. Ensiviikolla alkaa valmistus ja toivottavasti pääsen sovittamaan niitä pian. Kangasvalinnat näyttävät osuneen nappiin, sillä niin kauniisti helmamateriaali laskeutuu ja liikkuu <3 Uskoisin, että puvut tukevat koreografiaa ja korostavat liikkeitä toivotulla tavalla 🙂

Paljon kaikkea kivaa ommeltavaa, tykkään työstäni niin paljon! <3

Mukavaa viikonloppua, nauttikaa tuosta upeasta auringosta!


Patjanpäälliset kuvissa

Posted on

Voimistelupukuja luovuteltu muutamalle joukkueelle: tuunatut puvut nuorten tyttöjen joukkueelle sekä alusta asti valmistamani tummanpuhuvat puvut naisten joukkueelle. Kuvia pääsen toivottavasti julkaisemaan huhtikuun puolen välin jälkeen, kun joukkueilla on ekat kisat näissä puvuissa 🙂 En malta odottaa!

Jäljellä on vielä tanssillisen voimistelun pukuja, jotka pyrin luovuttamaan loppuviikosta. Näiden jälkeen starttaa vielä aikuisten naisten tanssillisen voimistelun joukkueen pukujen valmistus ja yksittäiset asiakastyöt, joita onkin runsaasti aina lomani alkuun asti 🙂 Ei pääse aika käymään pitkäksi ja hyvä niin.

Sain tässä jo aiemmin valmiiksi pari patjan päällistä ja niistäpä teille näytettävää kuvamateriaalia tässä:

Kangas oli normaalia kapeampaa, joten saumojen kanssa sai hieman leikkiä, että sai raidoitukset kohdistumaan ainakin näkyvillä sivuilla mallikkaasti. Kivaa näitä kyllä oli tehdä ja ”askarrella” riittävän kokoisia kangaskappaleita 🙂 Isomman patjan kanssa pääsin koesovittamaan päällistä, pienemmän tein asiakkaan antamien mittojen  mukaan ja sekin näyttää istuvan hyvin patjan päälle. Piiloon jäävillä pitkillä sivuilla on kunnon mittaiset vetoketjut, jotta päälliset on helppo irroittaa. Patjan ympärille on kääritty myös ohut vanukerros, joka helpottaa päällisen ”pukemista”, tämä oli ollut kangaskaupan vinkki ja aika näppärä sellainen.


Pukuhommia

Posted on

Perjantaina tapasin uuden morsianasiakkaan. Olipa antoisa tapaaminen! Morsian on mahtava persoona, jonka kanssa oli helppo käydä keskustelua morsiuspuvun mallista. Apuna ”mallipalaverissa” minulla oli ideakuvia ja kangasnäytteitä, joilla oli näppärää visualisoida miltä erilaiset mallit näyttäisivät. (Olin siis luonnostellut ennakkoon muutaman lähtökohtamallin käymämme sähköpostikeskustelun pohjalta.) Lyötiin lukkoon muutama jatkokehitysidea, joiden parissa palaamme asiaan seuraavalla kerralla. En malta odottaa, että pääsen jatkoluonnostelemaan ideoitamme <3 On ihana päästä tekemään taas morsiuspukua.

Tänään käväisen tekemässä puolikkaan työpäivän työhuoneella. Valmistan voimistelupukuja eteenpäin, sillä toiveenani olisi  päästä tekemään toinen sovitus huomenillalla 🙂 Sittenpä voimistelijat näkisivät pukunsa seuraavan kerran valmiina koristeltavaksi. Malli on jälleen kerran todella kiva ja sopiva heidän teemaansa. Kurkistuskuvia luvassa myöhemmin ja valmiit koristellut puvut paljastan vasta huhtikuun puolella 😉

Kannattaa seurata blogini lisäksi myös Instagramia #ompelijamarika, joka kurkistaa työpäiviini kuvien muodossa.


Morsiuspuku kurkistus

Posted on

Pieni kurkkaus morsiuspukuun, jonka tein asiakkaalle helmikuun häitä varten. Saan morsiammelta vielä ammattilaiskuvaajan ottamia kuvia koko puvusta, mutta tässäpä saatte herkutella muutamalla maistiaisella ennen niitä 😉 Klikkaa kuvaa suuremmaksi!

Nämä yksityiskohdat ovat ihania! Puvun pääideahan oli hyödyntää morsiamen äidin vanhaa pukua ja siitäpä ovatkin peräisin vyötärökaitale, pallonauha ja rannekkeet sekä hameosa. Puku oli muistaakseni 70-80 -luvulta peräisin, josta kukka-aplikaatiot söpösti viestivät 🙂

Hameosaa ei tarvinnut muokata lainkaan, sillä se istui asiakkaan päälle täydellisesti lisäsimme päälle vain kerroksen sifonkia tuomaan pukuun lisää herkkyyttä ja eloisuutta ja avasimme helmakäänteen, jotta saimme muutaman sentin pituutta lisää. Pieni laahuskin saatiin aikaiseksi kaavoittamalla keskitakaosuudelle enemmän pituutta. Laahuksen saa nostettua näppärästi ylös ranteeseen pujotettavalla lenkillä liikkumisen helpottamiseksi 🙂

Yläosa sen sijaan koki ”täysremontin” eli se vaihdettiin kokonaan, joskin alkuperäisen puvun vetoketju säilytettiin. Alkuperäisessä puvussa olivat runsaat pussihihat ja poolokaulus: nyt yläosa on pitsiä ja siinä on venepääntie.  Näette koko upeuden myöhemmin 😉 Kannattaa siis seurata!

 


Kitarahihna rokkarille

Posted on

Sinne lähti kitarahihna tyytyväiselle asiakkaalle 🙂 Olipa kyllä mukava projekti! Välillä sai päätään vaivata työjärjestyksen ja toteutuksen tiimoilta, mutta sitähän se uuden oppiminen on. Nahkaa on mukava työstää, kun siihen on kunnon välineet: ihanan taipuisa ja elävä materiaali, joskin vaatii toisinaan järeitäkin keinoja!  Omaa työvälinerepertuaaria pitäisi vielä hieman laajentaa mikäli nahkan ompelua tulee jatkossa enemmänkin.

Nyt asiakas sitten testailee hihnaa käytännössä ja tarvittaessa tehdään vielä viilauksia, jotta hihna on täydellinen. Asiakastyytyväisyys on minulle todella tärkeää ja tottakai käyttäjäkin haluaa, että mittatilaustuote on toteutettu juuri hänen tarpeitaan ja toiveitaan kuunnellen. Kuvia luvassa myöhemmin, pysykää siis kuulolla 😉

Tästä on hyvä jatkaa viikonloppuvapaiden viettoon. Luvassa peli-ilta! 🙂


Monenmoista

Posted on

Viime viikolla tein kaavoitustöitä ja kangasmenekki-laskelmia tulevia voimistelupukuja varten. Kangas- ja tarviketilaukset on tehty ja kaavat siis valmiina eli tekemään pääsee heti, kun kankaat saapuvat 🙂 Jee! Nämä ovat aina mukavia, työntäyteisiä kausia, kun joukkueet tilaavat pukuja alkavaan kisakauteen.

Konservatorion tanssinäytöksistä yksi on nyt myös takana ja sinne vaatteet valmistuivat / muokkautuivat ajallaan. Tällä viikolla luvassa ompelua seuraavaa näytöstä varten. Töitä riittää siis monen projektin parissa~ On asiakastöitä, on töitä pukuliikkeessä ja ompelua Konservatoriolla. Tykkään!

Nahkatyö edistyy myöskin. Pyrin tekemään rauhassa ja huolella, koska nahkan käyttö ja ompelu ei ole minulle niin tuttua, kuin kankaiden kanssa työskentely. Toistaiseksi hyvältä näyttää! Haasteita on ollut ja välillä pitää pysähtyä miettimään, että mitä tekee seuraavaksi, mutta kovin on ollut opettavaista touhua! Innolla odotan lopputulosta ja, että pääsen esittelemään sen teille 🙂

Sainpa tulevalle kesälle myös morsiuspukuasiakkaan, ihanaa! Mahtavaa päästä suunnittelemaan ja tekemään alusta loppuun hänen unelmiensa puku 🙂 On myös mukava tutustua morsiameen itseensä, sillä pitkäkestoisen asiakastyön hedelmiä on se, että oppii jo vähän tuntemaankin ihmistä.

Kesästä tuleekin pariin viime vuoteen verrattuna erilaisempi, sillä kesäteatteri, jossa aiemmin työskentelin pukijana, ei toimi enää täällä Kuopiossa. Teen kesällä siis samaan malliin asiakastöitä ja olen tuuraajana pukuliikkeessä, kun vakituiset työntekijät haluavat lomailla 🙂


Morsiuspuku valmistui~

Posted on

Morsiuspuku lähti asiakkaan matkaan eilen. Meillä oli viimeinen sovitus ja kaikki näytti oikein hyvältä: puku istui hyvin, helman pituus oli juuri oikea ja puvun toimivuus kohdillaan käyttöä ajatellen 🙂 Huntu näytti kauniilta ja keepikin istui harteille paremmin pienillä muutostöillä. En malta odottaa kuvia! Luvassa on ennen ja jälkeen kuvat, josta näkee millainen lähtökohdat olivat ja mihin lopulta päädyttiin. Uskon, että tekin pidätte lopputuloksesta 🙂

Pari viime päivää olen kaavoittanut voimistelupukuja ja laskenut kangasmenekkejä. Yhdistämme kangastilaukset yhdeksi satsiksi, jolloin säästetään toimituskuluissa 🙂 Fiksua minusta! Kädet jo syyhyää päästä ompelemaan näitä, sillä kaikille joukkueille tulee niin erilaiset puvut ja aivan erilaisista materiaaleista.

Tänään sen sijaan vähän rock-henkisiä nahkahommia \,,/


Veikeät sinitakit!

Posted on

Hassuttelevat tyttöset 🙂 Klikkaa kuvaa suuremmaksi!

Tässä vielä jälkijunassa viime syksyn tanssillisen voimistelun satoa: valmistin nämä siniset takkimekot valkoisine nappeineen kisa-asuksi paikalliselle joukkueelle. Voin sanoa, että kisakatselmuksessa nämä nuoret olivat niin veikeitä näissä asukokonaisuuksissa! Sininen takkikangas on joustavaa gabardiinia ja napit muovia. Helmassa on kuja, jonne on pujotettu rigilenenauhaa, jotta helma pysyy hauskasti pyöreänä 🙂 Näyttivät oikein söpöiltä liikkeessä.

Tämän hetkiset asiakastyöt edistyvät kaikki ja ajatustasolla olen jo työstänyt tulevia joukkue- ja tanssillisen voimistelun pukuja. Pukuliikkeessä käyn auttamassa parina päivänä viikossa (vanhojen tanssit aiheuttavat kovasti vilskettä!) ja ompelen konservatoriolla sopimuksen mukaan. Työllisyystilanne siis oikein hyvä! Niin hyvä, ettei uusia tilauksia oikein mahdu enää helmi- ja maaliskuulle.


Galleriassa uusia kuvia!

Posted on

Galleriaan on nyt lisätty kuvia sekä tekemästäni morsiuspuvusta että hartiahuivin ja -boleron yhdistelmästä. Käykää vilkaisemassa niitä TÄSTÄ.

Strasseja ja paljetteja on tullut kiinniteltyä ”muutama”: tämän hetkinen saldo on siinä 4 800 kappaleen tienoilla. Toinen samanmoinen satsi tiedossa kiinnitettävää loppuviikosta toiselle joukkueelle hehe! Yllättävän kivuttomasti menee tällaiset isommatkin koristelu-urakat, kun on varattu hyvin aikaa sille 🙂 Strassien ”iskukiinnitys” sekä liimalla kiinnittäminen ovat molemmat lopulta aika leppoisaa hommaa, jossa voi rentoutua ja heittää aivot narikkaan.

Lisäksi teen tässä muutaman pikastrassauksen 4 cheerleading -asuun. Tällaisia asuja en olekaan aiemmin päässyt käsittelemään, kiva uusi tuttavuus minulle 🙂

Elikkäs edelleen mennään hyvin kimaltavissa bling bling -merkeissä tämä viikko. Sitten alkaa tanssillisen voimistelun pukujen valmistus ja sovittelu heidän loppukuun kisoja varten. Töitä siis löytyy <3


Voimistelupukurumba starttaa, mutta jotain tulee myös päätökseen

Posted on

Olen aloittanut voimistelupukujen valmistuksen sekä hoitanut kangastilauksia tanssillisen voimistelun joukkueille. Mukavaa tehdä taas näitä pukuja 🙂 Lokakuulle on luvassa 4 joukkueen puvut eli tekemistä kyllä riittää! Kokemuksen karttuessa osaa jo toimia tehokkaammin ja välttää tietyt sudenkuopan valmistuksessa. Niin sitä vaan tekemällä oppii~ Ei kaikki aina ruusuilla tanssimista ole, mutta mitenkäs sitä oppisi ellei ongelmia ja vastoinkäymisiä tulisi koskaan vastaan? Kuvia luvassa luonnollisesti, kun puvut ovat valmiit ja ekat kisat vedetty.

Morsiuspuku on valmis ja huomenna on tarkoitus luovuttaa se asiakkaalle. Kokonaisuudesta tuli todella viehättävä ja toivon kovin, että saan julkaista siitä kuvia täällä häiden jälkeen 🙂 Pitkän aikavälin asiakastyöt jäävät syvälle mieleen, sillä siinä oppii tuntemaan asiakkaan jo melko hyvin. Syntyy erityinen asiakassuhde ja ne ovat rikkaus. On ollut mahtavaa luoda yhdessä sitä täydellistä pukua hänelle, innostua ja pohtia ongelmiin ratkaisuja. Toivotan hääparille kaunista hääjuhlaa ja hurjasti onnea!

Ps. Sain myös hääkuvia morsian-asiakkaaltani, jolle muokkasin valmista pukua kesällä. Ai että hän oli upea ilmestys puvussaan! Puku istui todella hyvin ja oli elegantti, helman pituuskin oli kuulemma ollut aivan täydellinen liikkumiseen ja tanssimiseen. Näin lämmin palaute lämmittää mieltä pitkäksi aikaa ja antaa lisää tarmoa työskentelyyn 🙂


Sporran kuvia

Posted on

Sporran, eli kiltin kanssa käytettävä nahkalaukku, tuli vihdoin valmiiksi ja annoin sen eilen asiakkaalle 🙂 Hyvältä näytti, kun mallailtiin sitä hänen kilttinsä kanssa (yhteiskuva kiltin kera löytyy Galleriasta). Oli tosi kiva projekti ja nahkan ompelu ja työstäminen minulle ihan uutta. Innostuin kyllä kovasti! Tämä oli hyvää opettelua myös kitarahihnaa varten, joka minulla on työn alla. Kun projekti etenee, päivitystä luvasta silläkin saralla täällä blogissani.

Sporran kaavoitin netistä löytämieni ohjeiden ja mitoitusten mukaan aikalailla standardikokoon: vaatimuksena oli, että sporraniin mahtuu kukkaro ja kännykkä. Materiaaleiksi valittiin aito musta nahka: vahvempi nahka ”pohjaksi” ja läpäksi, ohuempi ja taipuisampi nahka sitten syvyyskaitaleeksi, joka antaa laukulle tilavuutta. Kanttasin sporranin reunat myös tuolla taipuisammalla nahkalla. Laukku on tuettu laukkupahvilla vuorin sisään siten, että sen voi tarvittaessa vaihtaa, jos se ajan saatossa menettää tukensa, kastuu tai vaikka halkeaa. Sporran kiinnitetään kiltin vyölenkkeihin metallisilla lukoilla.

Aidosta nahkasta valmistettu sporran, ensimmäinen nahkatyöni.

Kiinnityksenä painonappi ja koristeina metalliketjut, joiden päässä nahkatupsut.

Näitä tupsujakin oli hauska askarrella, tykkään näpertää tällaisia!

Tuli hankittua myös uusia työkaluja, sillä nahkan rei’ittäminen ei onnistu ihan tuosta vaan. Hankin myös korutyökalun, jolla voi katkoa ja taivutella metallia ja metalliketjuja, plussaa sekin jatkon kannalta 🙂 Haaveilen vielä muutamista nahkan työstämisen perustyökaluista ja täytyykin tutustua netissä paremmin niihin. Innolla odotan, että pääsen työskentelemään kitarahihnan kanssa. Siinä saa taas kokeilla aivan uusia työtapoja.

 


Teatteria ja morsiuspukuja

Posted on

Morsiuspuku on muokattu asiakkaan toiveiden mukaisesti ja alushame on myös tehty eli koko ”setti” se on valmis luovutettavaksi asiakkaalle. Sovitamme kokonaisuuden vielä kertaalleen tänään ja jos se on passeli, saa hän sen mukaansa 🙂

Valmistettavaan morsiuspukuun löysimme osan kankaista viime viikolla ja tällä viikolla hankimme loput. Olen todella innoissani puvun mallista ja materiaaleista: ne passaavat morsiammen tyyliin täydellisesti! Morsiuspuvun taustalla ovat mainiot ideat, jotka paljastan teille vasta projektin lopuksi, kun hääjuhla on pidetty: pysykää siis kuulolla 😉

Pukijan työt Kuopion uudessa kesäteatterissa ovat lähteneet liikkeelle lennokkaasti. Takana on 6 näytöksen esitysviikko, jonka puolivälissä oli 1 vapaapäivä.. Aika tiukka viikko, mutta hauskaa oli! Ensi-ilta oli menestys ja Katri Helena oli itsekin paikalla katsomassa hänestä kertovaa esitystä. Lämpimästi tervetuloa katsomaan Katri Helena – laulajatyttö -esitystä Kuopion uuteen kesäteatteriin Rauhanlahden teatteriareenalle. Vasta ensimmäinen esitysviikko takana, esityksiä on luvassa vielä viiden viikon ajan aina elokuun 13. päivä saakka 🙂


Esittelyssä kuutiohame! :)

Posted on

Tässä on oiva esimerkki siitä, kuinka haaroista ratkenneista farkuista ja ylijääneistä kangastilkuista syntyi upouusi vaate 🙂 Ei siis kannata heittää pois hyvää tavaraa: tuunataan siitä yhdessä jotain uniikkia, sinun tyyliisi sopivaa!

Keväällä minulla oli siis työn alla ”kuutiohameeksi” tituleerattu vaateprojekti, jossa vanhoista farkuista sekä asiakkaan kangastilkuista luotiin aivan uusi vaate. EijaSelina (EijaSelina R, Viihdetaitelija) ideoi ja suunnitteli kuutioista koostuvan hameen, jonka minä sitten valmistin. Lopputuloksena on veikeä kokopitkä hame, jonka yläosa on leikattu vanhoista farkuista ja helma rakennettu kangastilkuista (helman farkkupalat ovat samaisten farkkujen lahkeista leikellyt ja lisänä valkoista puuvilla sekä ruskeaa mokkaa). Hauskana yksityiskohtana hameessa ovat ”nostolenkit”, joilla helman voi näppärästi nostaa ylös vaikkapa portaita astellessa 🙂 Valmis hame näyttää tältä:

 


Kokopitkä iltapuku: valmis!

Posted on

Tällainen iltapuvusta lopulta tuli 🙂 Puku istuu toki aina parhaiten itse käyttäjän päälle, mutta nukke hoitaa tällä kertaa mannekiinin roolin. Galleriaan on tulossa kuva puvusta asiakkaan yllä ihan lähipäivinä!

Päällikangas on mustaa sifonkia ja alla oleva kangas kiiltävää, metsän vihreää satiinia, joka kuultaa kauniisti sifongin lävitse. Oli aika hankalaa saada efekti näkymään valokuvissa, mutta jospa se jollain tapaa välittyy kuvista. Puku on kokopitkä ja siinä on kiinteät raglan-tyyliset hihat. Sifonki on kerätty vyötärölle laskoksiksi ja koristenauha korotetulla vyötäröllä tuo puvulle lisää juhlavuutta. Selässä on piilovetoketju- ja nappikiinnitys sekä pieni aukko tuomassa keveyttä yläosaan. Yläosa on tyköistuva, mutta ilman luita tai tukikankaita: hyvä istuvuus on taattu leikkaussaumoilla ja muotolaskoksilla. Helma on miltein puolikello ja laskeutuu siksi kauniisti 🙂

Alla vielä lähikuvia puvun yksityiskohdista. Haastavinta puvussa oli kaavoittaa olkasaumaton yläosa, mutta näinollen vältyttiin ylimääräisiltä saumoilta läpikuultavassa kankaassa. Lopputulos istui hyvin, mutta antoi kuitenkin käsille riittävästi liikkumavaraa. Mukava välillä haastaa itseään kaavoituksessa: kokeilun kautta löytyi oikea muoto eli tein muutaman koeversion ennenkuin lähdin leikkaamaan hihakappaleita varsinaisesta kankaasta.


Juhlavaa ommeltavaa

Posted on

Tulevalla viikolla on luvassa ainakin juhlamekkojen muokkausta, lahkeiden lyhentämistä ja iltapuvun valmistusta sekä asiakastapaamisia. Tekemistä siis piisaa ompelupuolella 🙂

Iltapukukankaat kävimme eilen valitsemassa yhteistuumin ja löysimmekin käyttäjälle juuri sopivat ja hänen näköisensä kankaat. Ostoksille lähtiessä pohdiskelimme kahden eri mallin kanssa, mutta jälleen kerran kankaita katsellessa ja niitä toisiinsa mallaamalla selvisi kumpaa lähdetään toteuttamaan. Päädyimme sifonkimekkoon, jossa päällikerros on tummaa sifonkia ja alle tulee kiiltävä satiini, joka tuo eläväisyyttä puvun värimaailmaan hohtaen sifonkin läpi 🙂 Kuvamateriaalia tulossa puvun valmistuessa!

Minulla oli myös ensimmäinen tapaaminen morsiuspukuasiakkaani kanssa: suunnittelen ja valmistan hänelle morsiuspuvun alusta alkaen syksyllä oleviin häihin. Tapaaminen oli antoisa ja löysimme hyvän lähtökohdan morsiuspuvun mallille, yhteinen sävel löytyi helposti 🙂 Mitat on myös otettu, joten kaavoitusta ja kangasmenekkiä pääsee myös pikkuhiljaa pohtimaan, kunhan kiireellisemmät ompelutyöt on ensin saatu valmiiksi. On kiva työskennellä kesä kahden morsiuspuvun kanssa: toista muokaten ja toista valmistaen.


Vilskettä on pitänyt!

Posted on

Viime viikot ovat menneet tiiviisti kiireapulaisen tehtävissä paikallisessa pukuliikkeessä sekä omalla työhuoneella voimistelupukujen parissa. (kerroinkohan jo, että minulla on nykyään oma työtila? on näppärää, että työtilat ovat melkein naapurissa, mutta kuitenkin poissa kotoa, jolloin työn ja vapaa-ajan erottelu on helpompaa :)) Hyvällä mallilla alkavat olla! Jännittävää tässä tilauksessa on se, että olen valmistanut puvut sovittamatta niitä kertaakaan. Sain joukkueiden valmentajalta monipuoliset mitat tytöistä, joiden pohjalta kaavoitin puvut ja joihin tulen vielä viimeistelyvaiheessa vertaamaan pukuja. Innolla ja jännityksellä näen lopputuloksen, kuinka puvut istuvat käyttäjilleen!

Huomenna aloitan osa-aikaisen ompelupestin, joka kestää koko maaliskuun. Pääsen ompelemaan sarjatyönä erilaisia vaatekappaleita ja toivottavasti huhtikuun puolella pääsen vilauttelemaan teille kuvia aikaansaannoksista 🙂 Yksittäisten asiakastöiden pariin palaan heti ensi viikolla: silloin on luvassa muun muassa hameen suunnittelua ja valmistusta, verhojen lyhennystä, hieman korjausompelua ja valmiiden vaatteiden muokkaustöitä.

 


Nojatuolin irtopäällinen

Posted on

Asiakas toivoi nojatuolilleen irtopäällistä. Irtopäällisellä voi helposti muuttaa huonekalunsa ulkonäköä niin, että se sopii uuteen sisustukseen ostamatta kokonaan uusia huonekaluja. Irtopäällinen on pestävä ja sen voi halutessaan ottaa pois, kun värimaailma sisustuksessa taas muuttuu 🙂 Näppärää eikö?

Nojatuoli näytti tältä ennen irtopäällistä. Kaunis ja hyväkuntoinen tuoli 🙂

Asiakas oli hankkinut hempeän kukallisen, jämäkän oloisen kankaan irtopäällistä varten. Kaavoitin irtopäällisen tuolia apuna käyttäen: muotoilin kaavat kankaasta suoraan tuolin päälle. Ompelin ”kaavakankaasta” testipäällisen varmistuakseni kappaleiden olevan sopivan muotoisia ja kokoisia. Tämän jälkeen leikkasin kaavan kappaleet kukkakankaasta reiluilla saumanvaroilla, jotta ommellessa olisi vielä tarvittaessa pelivaraa väljyyksien ja saumojen sijaintien suhteen. Lopputulos näkyy alla:

Tuoli uudella irtopäällisellä varustettuna. Oikein sievähän siitä tuli ja muuttaa varmasti huoneen ilmettä, johon tuoli sijoitetaan 🙂

Tuolin käsinojat ovat ruuvattavissa irti edestä, joten ompelin napinlävet ruuvien kohdalle irtopäällisen. Näin ollen päällisen saa asetettua napakasti paikoilleen käsinojien alle 🙂 Päällisen ”pukeminen” ja ”riisuminen” tapahtuu takaa vetoketjulla ja molemmilla sivuilla olevilla tarranauhoilla.

Keskellä takana pitkä vetoketju sekä takana molemmilla sivuilla tarranauhakiinnitys 🙂

 


Ainutlaatuinen morsiuspuku ja kiireinen heinäkuu

Posted on

Morsiuspuku valmistui ja oikein tyytyväinen morsian kävi sen eilen luotani hakemassa. On aina yhtä ihanaa nähdä ilo asiakkaan kasvoilta 🙂 Lopputulos on upea ja ainutlaatuinen, kantajansa näköinen eikä toista samanlaista ihan heti vastaan tule! Lopputulokseen olen itsekin todella tyytyväinen, sillä pukui istui hyvin ja materiaalit toimivat upeasti yhteen. Puolen vuoden mittainen projekti tuli nyt päätökseen ja toisaalta oli ilo luovuttaa valmis puku asiakkaalle ja toisaalta taas iski haikeus, että nytkö se loppui? Oli oikein mukavaa olla mukana tekemässä pukua. Eipä siis muuta kuin paljon onnea tulevalle avioparille! (Kuvia morsiuspuvusta tulossa myöhemmin Galleriaan).

Vilskettä on pitänyt ja siksi viimeisimmästä kirjoituksestanikin on ehtinyt vierähtää jo kuukausi. Heinäkuussa keskityin lähinnä morsiuspuvun työstämiseen ja pukijan työhöni Kuopion uudessa kesäteatterissa. Teatterityö on ollut todella mielekästä: joka päivä on kiva mennä töihin ja aina siellä saa nauraa! Pukuvaihdot sujuvat ja samoin hiustenlaitot, vaikka kampausten teko olikin ennalta tuiki tuntematon alue minulle. Niin sitä vaan oppii, kun alkaa tekemään! 🙂 Esityskautta on jäljellä enää tämä ja seuraavaa viikko.. Vähiin käy ennenkuin loppuu. Kipin kapin siis katsomaan, ettei jää esitys näkemättä! ”Tapsan tähti” on saanut hyvät lehtiarvostelut ja katsojat ovat kovasti kiitelleet hyvästä esityksestä.

Mitäs seuraavaksi? Asiakastöitä on odottelemassa vuoroaan ja jonossa on muun muassa erilaisia korjaus- ja muokkausompelutöitä sekä syksymmällä on luvassa uusi joukkuevoimistelu-projekti! Kivaa! Tänään pidän kuitenkin huilipäivän, mutta pyörähdän sen verran töissä, että käyn kuuntelemassa, että mitä minun seuraava teatterihommani pitää sisällään. Kyseessä on pienempi projekti ja toimenkuvani on valmistaa esityksessä käytettävät asut.


Kurkistuksia kuvien kautta

Posted on

Tässä artikkelissa esittelen teille kuvamateriaalia työn alla olevista projekteista 🙂 Näette vähän mitä olen muun muassa viimeaikoina puuhannut.

Valmistujaismekko

Ensimmäisenä vuorossa valmistujaismekko, jonka helma on paraikaa työn alla lyhennyksineen ja helmakäänteineen. Yläosan reunatikkaus on tehty, mutta viimeistelytyötä vielä riittää, kuten piilovetoketjukuvasta näkee, hehe! Silikoninauha on muuten loistava keino saada olkaimeton puku pysymään paikoillaan siten, ettei sitä tarvitse koko aikaa nostella ylös. Puvun värimaailma on todella kaunis ja raikas, nuorekas ja tyttömäinen 🙂

helma_käänne tikkaus vielä_on_tehtävää

Kiltti

Kiltin sainkin jo valmiiksi ja tässäpä lähikuva paljastamatta vielä kilttiä aivan kokonaan. Tätä oli todella kiva tehdä! Lopputulos on niin siisti ja yksityiskohdat kruunaavat kokonaisuuden.

lähikuvaa_valmis

”Seinävaate”

Ja tästä varmasti kaikille tutusta Miina Äkkijyrkän kankaasta on tulossa ns. ”seinävaate”: ompelen ylä- ja alareunaan kujat tukipuille, joilla kangas ripustetaan seinälle. Siitä tulee pirtsakka sisustuselementti asiakkaan uuteen kotiin!

20160515_104525_pieni


Valmistujaismekon valmistujaiset lähellä! ;)

Posted on

Asiakkaani kävi tänään sovittamassa valmistujaismekkoa, joka kertakaikkisesti näytti upealta hänen päällään! Korsettimainen yläosa oli napakka ja se kannatteli koko puvun hyvin. Pääntien muoto oli oikea (loiva sydänpääntie) ja helman leveys sopiva. Jäljelle jäi oikeastaan enää helman lyhennys ja halkion teko, tikkausten ompelu ja koristelu. Sitten on valmista! Sovitamme puvun vielä kerran alkuviikosta ennen torstain valmistujaisjuhlaa, niin on sitten varmasti kaikki kunnossa ja valmistuvalla nuorella ihana olo ainutlaatuisessa puvussaan.

Tälläkään kertaa emme sovituksen tohinassa muistaneet ottaa valokuvia, vaikka molemmat asiasta ääneen mainitsi hah hah! Mutta, viimeistään ensi viikolla niitä on luvassa. Kankaista vilautinkin kuvaa aikaisemmin julkaistussa artikkelissani, joten pian selviää mitä niistä on saatu aikaiseksi 🙂


Strassit tilattu ja sovituksia luvassa

Posted on

Valmistujaismekon sovitus sujui hyvin. Helma laskeutui ja poimuttui kauniisti ja mittasuhteet ylä- ja alaosan välillä olivat hyvät 🙂 Sovitusmuutoksia tuli mm. helman lyhennystä ja sisäänottoja korsettimaisesta yläosasta: sen tulee istua napakasti käyttäjän ylle eikä se saa valua! Kiinnitän yläosan vuoriin rigilenenauhat, jotka tuovat yläosalle lisää ryhtiä ja jämäkkyyttä. Pääntietä kiertämään kiinnitän vielä silikoninauhan, jolloin pääntie pysyy varmasti paikoillaan eikä valu 🙂 Seuraavassa sovituksessa tulevana viikonloppuna katsotaan, että yläosa on OK ja pääsen sitten kiinnittämään sen alaosaan. Helmaan tulevan halkion paikka katsomaan siinä samalla.

Valmistujaismekkoon tilasimme hotfix strasseja EIMASSin verkkosivuilta sekä hotfix helmiäisstrasseja i-Beadsin nettikaupasta. EIMASSilla on nopea toimitus ja strassit ovat lähes swarovskimaisia, i-Beads sen sijaan on uusi tuttavuus ja hintavampi sellainen, mutta sieltä löytyivät upeat helmistrassit! Toimitusaika vaikuttaisi sielläkin olevan suht nopea, olivat ainakin jo postittaneet tilaukseni 🙂

Hotfix strassit eroavat normaaleista litteäpohjaisista strasseista siinä, että ne voi kiinnittää aplikaattorilla. Aplikaattori on laite, joka kuumentaa hotfix strassin ja sulattaa sen pohjassa olevan liiman, jolloin laitteella voi tökätä strassit suoraan kiinni kankaaseen. Tämä on minun mielestäni huomattavasti huolettomampi tapa kiinnittää strasseja, sillä lopputulos on siisti ja pitävä. Aplikaattorin mukana tulee joukko erikokoisia päitä, joilla erisuuruisten strassien kiinnitys onnistuu.

Morsiuspukuun tilattu kangas tuli eilen kotiovelle toimitettuna! Huikeeta! Tilasin kankaan siis viime keskiviikkona ja maanantaina se oli jo täällä. Mahtavaa palvelua 🙂 Olen pessyt kankaan käsittelyaineiden varalta ja kunhan toukokuun deadlinella olevat asiakastyöt alkavat olla voiton puolella, syvennyn morsiuspuvun muotoiluun.

Tänäiltana tapaan kiltti-asiakkaani ja sovitamme vaatetta hänelle. Tarkistan istuvuuden vyötäröllä ja lantiolla sekä helman pituuden. Sitten onkin enää jäljellä yksityiskohtien kuten nahkaremmien ja neppareiden kiinnitys 🙂


Kiltin ompelua sovituksia odotellessa

Posted on

Retromekko näytti asiakkaan yllä sievältä, kun sovitimme sitä eilen. Luovutin mekon siltä seisomalta tyytyväiselle asiakkaalle ja joskus tulevaisuudessa saatamme mahdollisesti vielä muokata hieman mekon kaulusta. Näine muutoksine mekosta tuli siro ja asiakkaalle hyvin istuva 🙂

Tänään olen vappuherkkujen syömisen lisäksi aloittanut kiltin valmistusta. Eilen pesaisin asiakkaan ostaman ruutukankaan ja tänään leikkelin kappaleet ja laskostin kiltin takaosaan tulevat laskokset. Kiltti on pian sovitusvaiheessa ja sitä odotankin suurella mielenkiinnolla: miltä ensimmäinen koskaan tekemäni kiltti näyttää asiakkaani yllä?

laskostusta_blogiin

Laskostus on aikaa vievää puuhaa, mutta lopputulos kiittää, kun asettelee laskokset ajan kanssa huolella.

Hääpuvun vuori on valmis sovitettavaksi. Vuori toimii muotoiluapuna, kun ryhdyn työstämään morsiuspuvun miehustaa 🙂 Viikon päästä sovitamme myös valmistujaismekkoa, jota minun täytyy vielä työstää ennen sitä.

Työn alla on myös voimistelupuku. Asiakas on kaukaa toiselta paikkakunnalta, joten tällä kertaa valmistan puvun tapaamatta asiakasta. Tämäkin on minulle ensimmäinen kerta! Sain asiakkaalta hyvät ja selkeät ohjeet siitä millaista pukua haetaan ja lisäksi sain häneltä mallipuvun avukseni oikean kokoisen puvun kaavoittamiseen 🙂 Kankaat ovat paraikaa etsinnän alla ja olenkin tilannut näytetilkut muutamista lupaavan oloisista kankaista. Tilkkupostia odotellessa!


Puvut valmiina kisoihin

Posted on

Joukkuevoimistelupuku-projektin hektisin osuus on nyt takana. Viikonlopun kisoihin sain puvut juuri ajoissa valmiiksi 🙂 Puvut ovat näyttävät kaikkine yksityiskohtineen. Värit ja materiaalit toimivat hyvin yhdessä ja koristelut kruunasivat kokonaisuuden. Huh, kyllä siinä tuli tehtyä sovituksia ja ommeltua jokunen metri kangasta, joten siksipä tähän väliin muutama ansaittu vapaapäivä.

On ollut mahtavaa työskennellä tämän joukkueen kanssa: heillä on ollut koko ajan hyvä asenne ja meininki sekä joustavuutta, kun on ollut kyse sovitusaikojen sopimisesta jne. Kaikkea hyvää joukkueelle ja tsemppiä kisoihin! Joukkueeseen tulee vielä yksi voimistelija, jonka kanssa puuhaamme puvun parissa heti maanantaista alkaen,

Pukuja tehdessä koin monta ahaa-elämystä ja opin paljon uutta. Työskentely meni osittain opetellessa kuinka rakenneratkaisut toimivat, sillä en ole aiemmin tehnyt tällaisia pukuja. Sain todeta mikä toimii ja mikä ei ja siksi tällaiset projektit ovat parhaimpia: tietotaito kehittyy tehdessä ja seuraavalla kerralla kaikki sujuu jo nohevammin.

Voimistelupukuja on muutenkin ylipäätään kiva tehdä. Pienimuotoinen sarjatuotanto tuo vaihtelua yksittäisiin ompelutöihin ja materiaalit ovat mukavia työstää, ainakin omasta mielestäni 😉 Myös kiinnostus pukujen suunnitteluun on alkanut kyteä etenkin tämän projektin aikana: olisi mielenkiintoista kokeilla suunnitella kisa-/harrastuspukuja esityksen teeman ja koreografian pohjalta. Joukkueelle tai yksittäisille voimistelijoille. Ehkä tulevaisuudessa saan mahdollisuuden kokeilla 🙂

Galleriaan on luvassa kuvia puvuista sekä pikkutyttöjen joukkueelle tekemästäni ”pukupäivityksestä” 🙂


Asiakastyö valmis ja moppi heiluu!

Posted on

Sain kotelomekon valmiiksi! 🙂

Lisäsimme mekkoon yksityiskohtia joustavasta mustata satiinista yhteistuumin: näin mekko sai juhlavuutta ja rytmiä. Ekstrana valmistin asiakkaalle myös näyttävän ruusukkeen samaisesta mustasta satiinista, jonka voi sitten kiinnittää haluamaansa kohtaan tai käyttää vaikkapa yksityiskohtana aivan toisessa vaatteessa kuten esimerkiksi jakkutakissa.

Silminnähden asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen, joka on hänen omilla mitoilla toteutettu kotelomekko hänen itse valitsemistaan kankaista ja toteutettu hänen toiveidensa mukaisesti 🙂 Valokuvia tulossa myöhemmin.

Seuraavaksi kohti uusia toimeksiantoja. Luvassa mm. morsiuspuku, joukkuevoimisteluhameita sekä nojatuolin irtopäällinen. Can’t wait! Ja tosiaan, aloitinpa maanantaina porrassiivoojana tehden keikkatöitä, kun minua tarvitaan. Olen tehnyt siivoustyötä aiemminkin ja todennut sen olevan miellyttävää, koska siinäkin näkee samantien oman työnsä jäljen. Lisäksi työ on erinomaista liikuntaa 🙂


Mekkokuvia

Posted on
mekon_edistyminen

Kuvia eripuolilta mekkoa. Huomaa, miten siististi piilovetoketjun saa ommeltua, kun on apuna piilovetoketjupaininjalka 🙂 Suosittelen!

Mekossa on nyt vuori kiinnitettynä pääntieltä, hihansuista ja vetoketjuhalkiosta. Koska miehustakangas joustaa, täytyy vuorikankaankin olla joustavaa. Saumat olen ommellut joustavalla suoraompeleella ja pääntiet sekä olkasaumat tukenut tukinauhalla venymisen estämiseksi.

Helma on vielä auki (=vuorikangasta ei ole vielä kiinnitetty helmaan), jotta välisovituksessa mahdollisesti ilmenevät muutostarpeet on helppo tehdä 🙂 Sovituksen jälkeen on enää jäljellä viimeistelytikkaukset sekä helman ja helmahalkion ompelu ja mekko on valmis.


Sur rur!

Posted on

Kotelomekon miehusta- ja vuorikankaat on leikattu ja miehustaa jo hyvän matkaa ommeltu. Vuorin ompelu ja piilovetoketjun kiinnitys ovat seuraavana työvuorossa. On myös pohdittava miten ja mistä kaikkialta kiinnitän vuorin miehustaan: jätänkö helman irtonaiseksi vai ompelisinko pussiin? Kaikenlaista täytyy vaatteen valmistuksessa miettiä. Joskus homma on päivän selvä, toisinaan joutuu kokeilemaan useampaa tapaa ennenkuin se oikea löytyy.

Mekkokangasta on ollut vaivatonta käsitellä ja ommella, sillä se joustaa ja on ”muhkeaa”. Se siis taipuu haluttuun muotoon helposti 🙂

ompelua_blogikuva

Sur rur, sanoo ompelukone!

Tänään tarttui kauppareissulta matkaan kolme kerän verran erivärisiä lankoja ja luonnonvalkoisesta intouduin jo virkkaamaan lumihiutaleen netistä löytämäni ohjeen avulla. Ajattelin, että virkatuista lumihiutaleista saisi kauniit koristeet ikkunoihin ja parvekkeelle, miksei myös joulukuuseen? Tykkään talvesta ja erityisesti joulusta, pitäähän sitä pikkuhiljaa alkaa valmistautumaan 😉

lumihiutale

Tämä lumihiutale on saanut jo useamman lankakerroksen, vaikuttaa söpöltä!

Haaveissa olisi neuloa uusi ohkaisempi pipo leudompia syys-/talvipäiviä varten, sillä nykyinen on palvellut iät ajat. Myös virkatut töppöset sisäkäyttöön kutkuttelevat mielessä. Katsotaan miten käy!


Kotelomekon malli

Posted on

Sain kotelomekon koekappaleen valmiiksi ja malli vaikuttaa sellaiselta kuin asiakas toivoi: yksinkertainen ja klassinen 🙂 (katso alla oleva kuva) Seuraava vaihe on mekon sovitus ja mahdollisten sovitusmuutosten tekeminen kaavoihin. Varsinainen mekkokangas on pestävä ennen leikkaamista ja ompelua, jottei se kutistuisi enää, kun valmista mekkoa pestään. Kankaissa käytetään toisinaan erilaisia käsittelyaineita, joten myös nämä saadaan kankaasta pois pesun avulla.

kotelomekon_malli

Kotelomekon malli. – Lyhyet hihat – Avara pääntie – Polviin ulottuva helma – Vyötäröllä muotolaskokset sekä vyömäinen yksityiskohta – Vetoketju keskellä takana – Helmahalkio

Innostuin toissapäivänä ottamaan neule- ja virkkuupuikot käsiini pitkästä aikaa, kai se on tämä syksyinen ilma, joka vaikuttaa 🙂 Olen saanut aikaiseksi jo kaksi patalappua: yhden neulotun ja yhden virkatun, jotka odottavat kangasvahvikkeita, jotta näpit pysyvät suojassa kuumalta paremmin.

20150924_001524

Käsityökärpänen pääsi puraisemaan 🙂


Pitsiä ja raitaa

Posted on

Sain juuri antaa valmiit verhot (4 kappaa, 2 eri mallia) ja istuinpehmusteet (4kpl) uuteen kotiin 🙂 Istuinpehmusteita tein ensimmäistä kertaa koskaan, mutta jutun juju selvisi nopeasti ja lopputuloksena syntyivät siistit pehmusteet (kuvia luvassa Galleriaan myöhemmin!). Niin kapoissa kuin pehmusteissakin on käytetty asiakkaan kangasvarastosta löytyneitä kankaita, mitään ei tarvinnut ostaa ompelemista varten. Kuvissa nähtävissä kappojen materiaalit: pirteä raita ja herkkä valkoinen yhdistettynä pitsiin. Raitakappojen ripustus ratkaistiin lenkeillä, valkoiset monikerroksiset kapat saivat perinteiset tankokujat.

kappaverhot

Tein tänään asiakaskäynnin kotelomekon haluavan asiakkaan luo, jonka kanssa projektia viriteltiin jo keväällä. Pääsen nyt toden teolla mekon kimppuun: on mukavaa saada valmistaa vaate alusta loppuun. Aloitan testaamalla, että kaavat ovat asiakkaalleni sopivat tekemällä mekosta koeversion, jonka jälkeen siirryn varsinaisen mekon pariin. Koeversio ommellaan sellaiseen pisteeseen, että sitä sovittamalla nähdään kuinka vaatteen muodot ja rakenne toimivat asiakkaan yllä. Tässä vaiheessa on mahdollista vielä tehdä muutoksia kaavoihin ennenkuin lähdetään leikkaamaan varsinaisia mekkokankaita.

On niin mukavaa, kun ompelutyöt ovat vaihtelevia. Koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi pääsee ompelemaan 🙂


Tekstiilien valmistamista uuteen keittiöön

Posted on

Sohvanpäällinen paikattu, ei vilku enää reikä!

Sain seuraavaksi asiakastyökseni ommeltavaksi neljät kappaverhot ja neljät istuinpehmusteet. Kävin paikan päällä ottamassa mitat ja suunnittelemassa verhoja yhdessä asiakkaani kanssa. Hänellä on ihastuttava uusi keittiö, johon uudet verhot ja tuolien pehmusteet tulevat 🙂 Toteutan tekstiilit hyödyntäen asiakkaani keräämiä kierrätysmateriaaleja.

Kuvia verhoista ja istuinpehmuisteista on luvassa, kun työ on valmis.


Kesäisen farkkuhameen sovitusta ja valmistautumista animetapahtumaan

Posted on

Sovitimme eilen asiakkaalle tekemiäni koehameita, joista toinen malli oli edestä kaksirivinapitettava, helmasta viistoitettu ja toinen vyötäröltä laskostettu hame. Molemmissa helman pituus oli aivan polven alle. Asiakas mieltyi laskostettuun malliin ja sovituksen jälkeen totesimme, että kaava toimii sellaisenaan oikein mainiosti eikä tarvitse tehdä kuin muutama sisäänotto ja se istuu täydellisesti 🙂 Asiakkaan valitsema kangas on pesty eli työn touhuun pystyn käymään heti ensi viikolla kun tämän viikon työt on tehty. Hame valmistetaan kevyestä ja ohuesta farkkukankaasta yksinkertaisella kaavalla, jolloin hameesta tulee monikäyttöinen ja sen voi helposti yhdistää erilaisiin yläosiin. Hameen tärkein valtti on helman oikea pituus, joka imartelee asiakasta 🙂

Samainen asiakkaani antoi minulle myös muutamat verhokankaat, joista loihtia kahdet kappaverhot sekä 1 suurempi tehosteverho, jota voisi käyttää myös seinävaatteena. Juju tällaisessa on ommella ylä- ja alareunaan riittävän leveät kujat, joihin voi pujottaa pätkät puulistaa tai -keppiä: näin kangas pysyy suorassa ja asettuu nätisti aloilleen.

Tulevana viikonloppuna on kauan odotettu Animecon, jonne itsekin osallistun kävijänä. Animehupparin luovutin asiakkaalle viime viikolla ja nyt on vuorossa oman asun viimeistely. Eilen sain haalarit valmiiksi vyönlenkkejä vaille ja kengätkin alkavat olla oikein väriset maalattuani niihin useamman peittävän maalikerroksen. Käytän asuissani usein kenkien pohjana varvassandaaleja, jotka maalaan akryylimaalein oikean sävyisiksi. Akryylimaali tuppaa käytössä lohkeilemaan taitekohdista, mutta muutamalla kerroksella mattalakkaa tai vaikkapa kynsilakkaa voi parantaa maalikerroksen kestävyyttä. Hätätilanteessa jopa hiuslakka toimii! Toppi ja säärystimet ovat myös työn alla, sillö löysin kangaskaupasta uskomatonta kyllä täydellisen hailakat sinertävät sävyt niitä varten! Sitä saa toisinaan yllättyä iloisesti kangasetsinnöissä.

Kuvamateriaalia niin hameen edistymisestä kuin cosplay-asustani tulossa piakkoin!


Ensi-ilta takana ja animehuppari valmiina

Posted on

Kesäteatteriesityksen ensi-ilta oli eilen ja paikalla oli täysi katsomo. Tunnelma oli työporukassamme jännittynyt, mutta lämmin ja toisiaan kannustava. Tiimi veti pisteet kotiin! Yleisö antoi raikuvat aplodit ja esitystä kehuttiin kesäteatterin tähän astisista parhaimmaksi 🙂 Tulkaa ihmeessä katsomaan loistavaa Solistina Olavi Virta -esitystä Kuopion Rauhanlahteen. Pukijan työt ovat sujuneet hyvin ja näin esityskauden kunnolla alkaessa työskentely varmasti rutinoituu ja automatisoituu. Paljon on muistettavaa ja nopeammaksi oli hyvä oppia, mutta ajan kanssa tämäkin asia varmasti korjaantuu.

Animehuppariasiakkaani kävi tänään viimeistä kertaa. Asu on nyt valmis ja asiakas silmin nähden erittäin tyytyväinen mikä ilahduttaa suunnattomasti myös minua. Luovutan hupparin hänelle huomenna ja seuraavan kerran näenkin aikaansaannokseni asiakkaani yllä Animeconissa. Aika huikeaa! Ensimmäinen cosplay-toimeksiantoni on valmis, vau.

Sitten vain omaa asua valmistamaan aina kun teatteritöiltäni jaksan 🙂


Monta rautaa tulessa

Posted on

Animehuppari on sovituskunnossa eli pääsen pian työstämään sitä täyttä häkää, kunhan katsotaan ensin asiakkaan kanssa, että asu näyttää siltä miltä hänen mielestään pitääkin 🙂 On ollut todella hauskaa pohtia kuinka toteuttaa kaikki asun yksityiskohdat ja välillä olen saanut tehdä parikin kokeilua ennenkuin olen päässyt toivottuun lopputulokseen.

Myös oma cosplay-asu on edennyt siihen pisteeseen, että lopullisesta kankaasta pääsisi leikkaamaan varsinaiset kaavan kappaleet. Sain kuositeltua pohjakaavat ja valmistettua haalareista testiversion, joka osui aikalailla nappiin. Pientä hienosäätöä tuli muotoihin ja väljyyksiin, mutta muuten shortsihaalarit olivat sitä mitä pitikin 🙂 Kirpparilta löysin myös varvassandaalit, jotka voin työstää (maalata ja tyylitellä) asuun sopiviksi.

Sain uutena toimeksiantona kesäisen kotelomekon kaavoittamisen ja valmistamisen asiakkaalle elokuuksi. Otin asiakkaasta mitat ja kävimme yhdessä valitsemassa kankaat ja lisätarvikkeet mekkoa varten. Asiakkaalla oli näyttää hyvä mallimekko, josta sain valokuvat talteen eli lähtökohdat ovat erinomaiset toivotun lopputuloksen saavuttamiseen.

Tykkään tällaisesta tilanteesta, kun on ns. ”monta rautaa tulessa” ja voi rinnakkain toteuttaa useampaa projektia ja kaikki ovat vieläpä täysin erilaisia!


Cosplay-toimeksianto, mahtavaa!

Posted on

Ensimmäinen cosplay-aiheinen tilaustyö vastaanotettu, mahtavaa! Mielenkiintoiselta vaikuttaa, sillä pääsen kokeilemaan aivan uudenlaisten yksityiskohtien valmistamista. Odotan jo innolla 🙂

Cosplay-asuissa on haasteena saada vaatteesta mahdollisimman tarkka jäljennös alkuperäisestä mallista. Sama toki pätee mittatilaustöihin noin ylipäätään, kun tähdätään asiakkaan toivomaan lopputulokseen oli kyseessä sitten vaate tai huonekalun päällinen. Cosplay-asuissa kiehtoo mielikuvituksellisuus ja toisinaan hyvinkin erikoiset materiaalit ja rakenneratkaisut: valmistaessa pääsee harjoittamaan luovaa ongelmanratkontaa. Valmiin tuotteen näkeminen on aina yhtä tyydyttävä tunne, jonka asiakkaan tyytyväinen hymy täydentää 🙂

Ja aiheesta poiketen: laitoimme juuri simasatsin tulemaan, nam! Mukavaa vappua kaikille!