Juhlavaa ommeltavaa

Posted on

Tulevalla viikolla on luvassa ainakin juhlamekkojen muokkausta, lahkeiden lyhentämistä ja iltapuvun valmistusta sekä asiakastapaamisia. Tekemistä siis piisaa ompelupuolella 🙂

Iltapukukankaat kävimme eilen valitsemassa yhteistuumin ja löysimmekin käyttäjälle juuri sopivat ja hänen näköisensä kankaat. Ostoksille lähtiessä pohdiskelimme kahden eri mallin kanssa, mutta jälleen kerran kankaita katsellessa ja niitä toisiinsa mallaamalla selvisi kumpaa lähdetään toteuttamaan. Päädyimme sifonkimekkoon, jossa päällikerros on tummaa sifonkia ja alle tulee kiiltävä satiini, joka tuo eläväisyyttä puvun värimaailmaan hohtaen sifonkin läpi 🙂 Kuvamateriaalia tulossa puvun valmistuessa!

Minulla oli myös ensimmäinen tapaaminen morsiuspukuasiakkaani kanssa: suunnittelen ja valmistan hänelle morsiuspuvun alusta alkaen syksyllä oleviin häihin. Tapaaminen oli antoisa ja löysimme hyvän lähtökohdan morsiuspuvun mallille, yhteinen sävel löytyi helposti 🙂 Mitat on myös otettu, joten kaavoitusta ja kangasmenekkiä pääsee myös pikkuhiljaa pohtimaan, kunhan kiireellisemmät ompelutyöt on ensin saatu valmiiksi. On kiva työskennellä kesä kahden morsiuspuvun kanssa: toista muokaten ja toista valmistaen.


Verhoja ja kangastauluja

Posted on

Valmistin tänään japanilaisen oviverhon asiakastyönä. Japanilainen oviverho on alla olevan mallin mukainen eli sen erottaa tavallisesta verhosta se, että siinä on halkio keskellä. Näin ollen läpikulku on helppoa, mutta verho on edelleen eristävä ja yksityisyyttä antava. Tämän kaltaisia oviverhoja käytetään myös muun muassa keittiön ovissa ja japanilaisissa ravintoloissa, mutta yleensä lyhyempinä malleina. Ompelemassani verhossa on tankokuja, joten verhon ripustaminen on helppoa. Tangolla ripustettava verho asettuu siististi paikoilleen oven yläpuolelle.

japanilainen_oviverho

Oviverhon lisäksi ompelin kangastaulun, jonka kangas on ollut odottamassa ompelemista kesän yli. Kangastaulut valmistuvat hyvin samalla tavalla kuin verhot sillä erolla, että myös alareunaan ommellaan tankokuja, johon voi sitten pujottaa mieluisensa tangon pitämään taulu suorana ja siististi laskeutuvana. Alareunassa oleva paino pitää taulua paremmin paikoillaan, jottei se elä liian villisti ilmavirtausten mukana 😉

Pelkästään sisustustekstiilien parissa en ole häärinyt: sain tänään myös uuden asiakkaan, joka toivoo muokkausta ostamaansa mekkoon: mekko on turhan pitkä ja hieman liian väljäkin, joten kavennusta ja helman lyhennystä luvassa. Noilla muutoksilla kaapissa lojuneesta mekosta tulee käyttökelpoinen vaate moniin eri tilanteisiin 🙂